Risto-veturi muuttaa Toijalaan


22.7.2009

Tampereen rautatieaseman kupeessa sijaitsevan Risto-veturin uusi koti on Pirkanmaan Osuuskaupan Toijalassa sijaitsevan ABC-liikennemyymälän piha-alueella, osoitteessa Satamatie 43. Siirto tapahtuu tiistaina 28.7.2009.

Tampereen kaupungin museotoimen ja Pirkanmaan Osuuskaupan välillä on käyty kevään aikana neuvotteluja Risto-veturin siirtämisestä Toijalan ABC-liikennemyymälän pihaan. Pirkanmaan Osuuskauppa on sitoutunut siirtämään veturin Tampereen Veturiaukiolta omalla kustannuksellaan.

– Pirkanmaan Osuuskaupan yhtenä arvona on vastuullisuus, ja siihen liittyen haluamme kunnostaa veturin ja tuoda sen arvoiselleen paikalle Toijalaan asiakkaiden tutustuttavaksi, kertoo osuuskaupan toimialajohtaja Mirko Lännenpää.

Siirtopäivän aikataulu

  • klo 07:00      nosturit saapuvat Veturiaukiolle asentamaan vastapainoja
  • klo 09:00      lavetti saapuu
  • klo 12-13      Risto aloittaa matkansa kohti Toijalaa
  • klo 14:00      nosturit saapuvat Toijalaan
  • klo 15:00      Risto saapuu Toijalaan
  • klo 17:00      Risto seisoo uudella kiskopedillään ABC:n pihassa

Ajat ovat suuntaa-antavia. Tervetuloa seuraamaan siirtoa.

Veturi tullaan sijoittamaan ABC Toijalan pihaan siten, että se näkyy Satamatielle. Veturin keula tulee mittarikentälle päin, ja fyysisesti se sijoittuu liikennemyymälän terassin viereen. Veturi kunnostetaan Suomen Rautatiemuseon antamien ohjeiden mukaan. Pirkanmaan Osuuskauppa uskoo, että Risto-veturille ei tapahdu Toijalassa samankaltaista ilkivaltaa kuin Tampereen Veturiaukiolla.

Haapamäen museoveturiyhdistyksen tervehdysajelu Toijalaan höyryveturilla ja viidellä puuvaunulla tapahtuu lauantaina 8.8.2009. Junalla ajetaan Toijalasta Valkeakoskelle kaksi kertaa päivän aikana, ja kyyti on varmasti ikimuistoista.

Lisätietoja:

Riston siirto: Pirkanmaan Osuuskauppa, toimialajohtaja Mirko Lännenpää, 010 767 0075, mirko.lannenpaa@sok.fi

Tervehdysajelu: Haapamäen museoveturiyhdistys: Kimmo Alanko, 040 593 0137