Risma sai kaavaluonnoksensa – ”Asiakkaille annetaan poikkeavat vaikutusmahdollisuudet”


10.6.2021

Kaleva-Hakametsän ydinalueen, Risman, tulevaisuus alkaa piirtyä konkreettiseksi. Kaavaluonnos alueen käytöstä on tullut vastikään nähtäville, ja Risman ulkoiset puitteet saavat sitä kautta tarkemman hahmon. Rakennushankkeen maaliviiva on piirretty 2020-luvun jälkimmäiselle puoliskolle, mutta eri sidosryhmät ovat päässeet vaikuttamaan Risman anatomiaan hankkeen alusta lähtien. Yksi ajatus on hankkeen edetessä vahvistunut: Risma on kokonaisuus, josta päättävät asiakkaat itse.

Risman suunnittelun lähtökohtana on ollut se, että kokonaisuus toimii lähialueen asukkaiden arjessa. Osa nykyisen Prisman päälle rakentuvasta kerrosalasta onkin varattu esimerkiksi päiväkodille ja sen ulkoilualueelle. Risman pääsisäänkäynnin tuntumaan on piirretty pika-asiointiin soveltuva minimyymälä. Alueen asukas- ja asiakaspysäköinti ohjataan nelikerroksiseen pysäköintihalliin.

Kaavaluonnoksen pohjana on toiminut alueen suunnittelukilpailun voittanut Sarana-työ. Risman julkisivu on saamassa omaleimaisen ulkonäön, joka toistuu kuudessa alueelle kohoavassa asuinrakennuksessa. Suunnittelukilpailussa nähdystä työstä poiketen asuintalot on piirretty kaavaluonnokseen maisemallisista syistä paria kerrosta aiottua matalammiksi. Muutamissa Risma-korttelin rakennuksissa nähdään myös viherkattoja.

– Tontin viherkerroin on ilahduttavan suuri, eli vihreää nähdään muuallakin kuin katoilla ja Prisman logossa, kertoo Pirkanmaan Osuuskaupan toimialajohtaja Ville Jylhä.

Asiakkaat Risma-vaikuttajia

Risma-keskukseen tulee tiloja useille kymmenille vuokralaisille, joista vasta kourallinen on lyöty lukkoon. Vuokralaispaletissa pääpaino on ruoassa, hyvinvoinnissa ja viihtymisessä. Keskukseen on pohdinnassa esimerkiksi laajaa ravintolatarjontaa, erilaisia liikuntapalveluita ja elokuvateatteri.

Rismasta viestittäessä on tietoisesti vältetty kauppakeskuksesta puhumista, sillä termi kuvaa vain kapeasti sitä, mitä Risma-keskus edustaa.

– Risma on ennen kaikkea yhteisö ja asiakkaat sen vaikuttajia, Ville sanoo.

Useat sidosryhmät ovat olleet jo hankkeen alkumetreiltä mukana vaikuttamassa Risma-kokonaisuuteen, ja tulevina vuosina Risma nousee vieläkin voimakkaammin osuuskauppa-aatteen esimerkittäjäksi.

– Rismaa ei tehdä Pirkanmaan Osuuskauppaa varten. Rakennamme aidosti keskittymän, jossa on asiakkaiden ja asukkaiden elämää helpottavia palveluita ja jonne ihminen haluaa lähteä hoitamaan asioita. Etsimme inspiraatiota palveluihin globaalisti ja tarjoamme innostavimmat ideat asiakkaiden pureksittaviksi. Osuustoiminnan periaatteisiin kuuluu asiakasomistajien vaikutusmahdollisuus, ja lupaamme antaa ihmisille ennennäkemättömällä tavalla mahdollisuuden osallistua ja antaa panoksensa päätöksenteon tueksi, Ville lupaa.

 

Havainnekuvassa Risman sisäänkäynti Sammonkadulta käsin. Kuva: Lahdelma & Mahlamäki

 

Lisätietoja:

Pirkanmaan Osuuskaupan toimialajohtaja Ville Jylhä, ville.jylha@sok.fi, puh. 010 767 0079