4.4.2013
Tutustu ja tienaa -harjoitteluohjelma ja kesätyöt antavat arvokasta työkokemusta pirkanmaalaisille nuorille
Pirkanmaan Osuuskauppa tarjoaa tulevana kesänä 500 Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelupaikkaa sekä noin 350 muuta kesätyöpaikkaa.
Tutustu ja tienaa -ohjelma jo 15. kerran
Tutustu ja tienaa on Kaupan liiton, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n sekä Palvelualojen ammattiliitto PAM:n nuoria työllistävä kesäharjoitteluohjelma. Pirkanmaan Osuuskauppa osallistuu ohjelmaan jo 15. kerran. Aiempien kesien aikana arvokasta työkokemusta on saanut yhteensä lähes 5 000 pirkanmaalaista nuorta.
– Tulevana kesänä tullaan työllistämään 500 uutta nuorta. Pirkanmaan Osuuskauppa haluaa olla vahvasti mukana tukemassa paikallisten nuorten työllistymistä ja tutustumista työelämään, henkilöstöjohtaja Tero Hassinen kertoo.
Kesäharjoittelu on monelle ensimmäinen kosketus työelämään
Tutustu ja tienaa -harjoittelu koskee 14–17-vuotiaita tai saman kalenterivuoden aikana 14 vuotta täyttäviä nuoria. Kesäharjoittelu on tarkoitettu nuorille, jotka eivät aiemmin ole työskennelleet kaupan tai ravintola-alalla.
– Näin avataan ovia työelämään erityisesti niille, joilla ei ole aikaisempaa työkokemusta. Moni harjoittelun hyvin suorittanut nuori on saanut osuuskaupasta pidempiaikaisen kesätyöpaikan seuraavina kesinä, Hassinen sanoo.
Harjoittelu sijoittuu kesä-elokuulle. Jotta mahdollisimman moni nuori saisi työkokemusta, tutustumisjaksoja voi samalla henkilöllä olla vuoden aikana vain yksi samassa yrityksessä. Kesällä 2013 osuuskauppa maksaa kaksi viikkoa kestävästä harjoittelusta nuorelle kertakaikkisena palkkana 335 euroa.
Monipuolisia harjoittelupaikkoja
Pirkanmaan Osuuskauppa laatii kesäharjoitteluohjelman siten, että nuorelle muodostuu mahdollisimman laaja kuva kaupan tai ravintola-alan toiminnasta. Harjoittelupaikkoja tarjotaan osuuskaupan Prismoista, S-marketeista, Saleista, Kodin Terrasta, Tampereen Sokokselta, Emotioneista, kahviloista, ruokaravintoloista ja ABC-liikennemyymälöistä ympäri Pirkanmaata. Hakulomakkeen voi tulostaa netistä, ja nuori palauttaa sen suoraan haluamaansa harjoittelupaikkaan. Hakuaika on 14.4.–30.4.2013, ja valituille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Valittujen nimet julkaistaan myös 23.5.2013 alkaen osoitteessa www.pirkanmaanosuuskauppa.fi. Harjoitteluun valituille nuorille pidetään yhteinen perehdyttämistilaisuus 3.6.2013 elokuvateatteri Plevnassa Tampereella.
Tarjolla myös perinteisiä kesätyöpaikkoja
Pirkanmaan Osuuskauppa on toimialueellaan suurin vähittäiskaupan työllistäjä. Osuuskaupan palveluksessa on noin 2 800 työntekijää. Tulevana kesänä osuuskauppa työllistää lisäksi noin 350 yli 18-vuotiasta kesätyöntekijää. Kesätyöpaikkahaku on käynnissä vielä 30.4. saakka. Toimipaikat ilmoittavat valitsemilleen kesätyöntekijöille henkilökohtaisesti.
Lisätietoja:
Henkilöstöjohtaja Tero Hassinen, puh. 010 767 0028
23.9.2024 | Ravintolat | Tiedote
18.9.2024 | Etu | Kimpassa | Tapahtumat
18.9.2024 | Etu | Kimpassa | Tapahtumat