Pirkanmaan Osuuskauppa on rekisteröitynyt Elintarvikeketjun hyvien kauppatapojen rekisteriin


28.10.2014

Pirkanmaan Osuuskauppa on rekisteröitynyt EU:n Elintarvikeketjun hyvien kauppatapojen rekisteriin.  Elintarvikeketjun hyvien kauppatapojen periaatteissa on kyse EU:n laajuisesta, elintarvikeketjun osapuolten yhteisestä, vapaaehtoisuuteen perustuvasta aloitteesta. Aloitteen tavoitteena on edistää hyviä kauppatapoja ja sopimusvapautta sekä säilyttää eurooppalaisen elintarvikeketjun kilpailukyky.

Ennen virallista rekisteröitymistä osuuskauppa on arvioinut omia toimintatapojaan kriittisesti. – Tavoitteenamme on ollut löytää mahdollisia kehityskohteita ja samalla varmistua siitä, että toimintamme ja sopimuskäytäntömme ovat kaikilta osin linjassa hyvien kauppatapojen kanssa. Olemme myös kouluttaneet hankintoja tekevää henkilökuntaamme periaatteista ja niiden merkityksestä kunkin omassa työssä, Pirkanmaan Osuuskaupan päivittäistavarakaupan toimialajohtaja Mirkka Voutilainen kertoo.

Rekisteri kertoo luotettavasta yhteistyökumppanuudesta

– Olemme tähänkin saakka toimineet hyvien kauppatapojen mukaisesti, joten rekisteröityminen oli meille luontevaa, Voutilainen kertoo.

Hyvän kauppatavan periaatteiden mukaan elintarvikeketjun toimijoiden on huomioitava kuluttajan intressit, kunnioitettava sopimusvapautta ja noudatettava liikesuhteessa hyvää käytäntöä. Periaatteiden mukaan esimerkiksi sopimukset on tehtävä kirjallisena, niitä ei saa muuttaa yksipuolisesti ja osapuolten on kannettava kohtuullinen yritysriski. 

– Haluamme olla hyvä ja luotettava yhteistyökumppani paikallisille tavarantoimittajillemme nyt ja tulevaisuudessa. Toivottavasti elintarvikeketjun yhteiset pelisäännöt edistävät koko suomalaisen ruokaketjun hyviä kauppatapoja ja parantavat samalla alan kilpailukykyisyyttä, Voutilainen summaa.

Lisätietoja: päivittäistavarakaupan toimialajohtaja Mirkka Voutilainen, 010 7670081.