Pirkanmaan Osuuskaupan vastaus Aamulehden Lukijalta-sivulla 18.9. olleeseen mielipidekirjoitukseen Miestäni epäiltiin myymälävarkaaksi


19.9.2012

Pirkanmaan Osuuskauppa haluaa pahoitella Koivistonkylän Prisman tapahtumista tullutta mielipahaa sekä asiakkailtaan että perheeltä, joka on ollut välittömänä osallisena asiassa.

Vartiointiliike Securitas toimii Pirkanmaan Osuuskaupan myymälöissä turvallisuudesta vastaavana yrityksenä. Securitaksella on ohjeistus Pirkanmaan Osuuskaupalta puuttua näpistyksiin. Jos Securitas epäilee näpistystä, se perustuu muun muassa vartijoiden näköhavaintoihin tai turvakameroiden nauhoitteisiin. Kyseessä olevaan tapaukseen emme valitettavasti voi antaa tarkempia kommenttejamme tapahtumien kulusta, koska tapauksesta on tehty poliisille tutkintapyyntö. Tällöin vain poliisi voi kommentoida asiaa. Luotamme poliisin kykyyn ratkaista asian todellinen tila asianosaisia haastattelemalla ja turvakameroiden nauhoitteiden avulla. Haluamme kuitenkin todeta, että mikäli toimipaikoissamme vierailevalle asiakkaalle tapahtuu tahaton vahinko ostosten maksamattomuuden kanssa, asiakas voi korjata asian maksamalla tuotteen.

Mitä tulee Prisman asiakaspalvelupisteen toimintaan, on hyvin valitettavaa, ettemme ole pystyneet antamaan tarpeellista tukea äidille ja lapsille, kun he ovat jääneet odottamaan asian käsittelyä tiloissamme. Henkilökuntamme on ohjeistettu tukemaan asiakkaitamme erilaisissa vaikeissa tilanteissa parhaan kykynsä mukaan, sillä kaupassakäynti kuuluu ihmisten arkeen ja kaupassa voi sattua kaikenlaista. Tulemme käymään tapauksen läpi henkilökuntamme ja Securitaksen kanssa, jotta voimme kehittää toimintaamme ja osaamme tulevaisuudessa toimia paremmin.

Pirkanmaan Osuuskauppa pyrkii aina toimimaan vastuullisesti eikä tarkoituksenamme ole koskaan aiheuttaa kenellekään tarpeetonta mielipahaa.

Timo Mäki-Ullakko
toimitusjohtaja
Pirkanmaan Osuuskauppa