Pirkanmaan Osuuskaupan ravintoloissa käytetään vain kotimaista naudan- ja sianlihaa – lihan alkuperä nähtävillä huoneentauluissa


10.5.2019

1.5.2019 voimaan astuneen lakimuutoksen mukaisesti ravintoloiden tulee jatkossa ilmoittaa lihan alkuperämaa asiakkailleen näkyvästi ja selkeästi. Pirkanmaan Osuuskaupan kaikissa ravintoloissa käytetään kotimaista naudan- ja sianlihaa, broileri tulee osittain muualta EU:sta. Lihan alkuperä on toimipaikoissa esitettynä huoneentauluissa, jonka lisäksi henkilökunta kertoo aiheesta mielellään lisää.

ABC-ravintoloissa kaikki tarjottava liha on jo useampien vuosien ajan ollut 100 % suomalaista. Myös osuuskauppamme muissa ravintoloissa possun- ja naudanliha ovat kotimaista, mutta kypsänä käyttöön tuleva broileri on Puolassa tai Ranskassa kasvanutta ja prosessoitua. Raaka broileri on aina kotimaista.

– Kotimaiset tuottajat eivät ole pystyneet tarjoamaan meille tarvitsemamme kokoista broilerikuutiota, joten tilaamme sen Suomen ulkopuolelta. Ruoan kehitysryhmämme tekee jatkuvasti töitä kasvattaakseen kotimaisen lihan osuutta ravintoloissamme ja etsii esimerkiksi broilerikuutioille suomalaista toimittajaa yhteistyössä hankintayhtiö Meira Novan kanssa. Suosimme kotimaisten tuotteiden lisäksi mahdollisimman paljon myös lähituottajia ja muun muassa ravintola Puistossa monet tuotteet ja raaka-aineet ovat paikallisia. Haluamme vaalia vastuullisia valintoja ja tarjota asiakkaillemme vain parasta, ruoan ryhmäpäällikkö Jenni Mattsson kertoo.

Vaikka velvoitteen piiriin kuuluu vain lihan alkuperästä viestiminen, kehotamme asiakkaita kysymään rohkeasti myös muista mieltä askarruttavista asioista.

– Taulujen tiedot tarkistetaan ja päivitetään joka päivä ravintolaan saapuneiden raaka-aineiden mukaan. Työntekijöillämme on aina tieto kaikesta ravintolassa tarjoiltavasta lihasta, kanasta ja kalasta. Jokaisella asiakkaalla on oikeus tietää näistä asioista ja kaikesta saa kysyä, Mattsson rohkaisee.