20.1.2009
Asiakasomistajille Bonusta lähes 22 miljoonaa euroa
Vuonna 2008 Pirkanmaan Osuuskauppa maksoi Bonusta asiakasomistajille 21,7 miljoonaa euroa (+16,5 % ed.v.). Keskimäärin maksettu Bonus nousi 3,3 prosenttiin; asiakasomistajien ostojen keskittäminen on kasvanut ja jäsenyyttä on hyödynnetty entistä enemmän. Bonusmyynti asiakasomistajille kasvoi 12,9 prosenttia.
Osuuskauppaan liittyi vuoden aikana 12 680 uutta jäsentä, ja jäsenmäärä oli vuoden lopussa 130 982. Pirkanmaan alueen talouksista noin 56 prosentilla on S-Etukortti.
Pirkanmaan Osuuskaupan myynti kasvoi 12 % vuonna 2008
Pirkanmaan Osuuskaupan myynti vuonna 2008 oli 666,6 miljoonaa euroa, ja se oli 12 prosenttia edellistä vuotta enemmän (+71 milj.€). Osuuskaupan myynnin kasvuun vaikuttivat ruoan hinnan inflaatiokehitys, aiempina vuosina tehdyt investoinnit toimipaikkaverkostoon, palveluverkoston kehittäminen vuonna 2008 etenkin lähimyymäläverkostossa ja asiakasomistajamäärän kasvun jatkuminen.
Market-kauppa kasvoi alan kasvua nopeammin
Osuuskaupan market-kauppa kävi hyvin ollen 475 miljoona euroa (+11 % ed.v.). Ketjuista eniten myyntiään kasvattivat S-marketit (+12 %) ja Salet (+12 %).
Osuuskauppa paransi päivittäistavarakaupan palveluja eri puolilla maakuntaa. Osuuskauppa rakensi uuden, entisen myymälän korvaavan S-marketin Vammalaan, avasi uudet Sale-lähimyymälät Tampereella Järvensivulle ja Pispalaan sekä laajensi S-market Ylöjärven ja Sale Terälahden. Lisäksi aloitettiin uuden Prisma Linnainmaan ja S-markettien rakennustyöt Pälkäneellä ja Urjalassa. Monissa myymälöissä tehtiin myös asiakastyytyväisyyttä ja kilpailukykyä lisääviä pienempiä uudistustöitä.
Erikoistavarakaupassa Tampereen Sokoksen kehittäminen jatkui suunnitelman mukaisesti. Alkaneesta taloudellisesta taantumasta huolimatta Sokoksen myynti kasvoi kuusi prosenttia.
Polttonestekauppa kasvoi sekä euroissa että litroissa
Polttonestekaupan myynti oli yhteensä 85 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua 25 prosenttia. Litroissa kehitys oli 10 prosenttia. Myös polttoöljymyynti asiakasomistajille kehittyi hyvin.
Vuoden aikana osuuskauppa uudisti Toijalan ABC-liikennemyymälän, rakensi Tampereen Kalevaan uuden, entisen aseman korvaan ABC-liikennemyymälän ja avasi ABC-automaattiasemat Karvialle ja Prisma Kalevaan.
Myynnin kasvuun vaikutti verkoston ja volyymin kasvun ohella öljyn maailmanmarkkinahintojen noususta seurannut polttonesteiden hintojen nousu.
Ravintolakauppa kasvoi kahdeksan prosenttia
Osuuskaupan ravintolakaupan myynti oli noin 38 miljoonaa euroa, ja se kasvoi kahdeksan prosenttia. Ravintoloissa sekä ruoka- että juomakauppa kävi hyvin. Useissa ravintoloissa tehtiin vuoden aikana perusparannus- ja uudistustöitä.
Hallintoneuvosto ja hallitus vuodelle 2009
Pirkanmaan Osuuskaupan hallintoneuvosto valitsi kokouksessaan 16.12.2008 hallintoneuvoston puheenjohtajat ja hallituksen vuodelle 2009. Hallintoneuvoston puheenjohtajana jatkaa maanviljelysneuvos, kansanedustaja Klaus Pentti Hämeenkyröstä ja varapuheenjohtajana maanviljelijä Ari-Pekka Nenonen Ruovedeltä.
Hallintoneuvoston kokoonpano 2009:
Ylihoitaja Hellä Asumaniemi
Sivistysjohtaja Harri Hiitti
Tiepalvelupäällikkö Matti Höyssä
Gynekologi Maija Kajan
Fil. maisteri Katri Kivelä
Edunvalvontapäällikkö Jouni Koskela
Lastenlääkäri Marianne Marenk
KM, luokanopettaja Teppo Mattila
Maanviljelijä Ari-Pekka Nenonen
Professori Salme Näsi
Sairaanhoitaja, eläkel. Pirkko-Liisa Parikka
Maanviljelysneuvos Klaus Pentti
Kotitalouden lehtori Johanna Pitkäkoski
Käräjätuomari Riitta Puhakka
Peltiseppä, kauppateknikko Pekka Päivärinta
Maanviljelijä Antti Rauas
Työsuojeluvaltuutettu Johanna Salo
Sisustussuunnittelija Tuula-M. Sinisalo
Terveydenhoitaja Elina Sirén
Marketpäällikkö Jukka Suoniemi
Taloustiet. maisteri Timo Toivonen
Asuntosihteeri Tapio Valve
Diplomi-insinööri Jyri Vilpo
Kotitalousteknikko Terttu Viteli
Hallituksen 2009 puheenjohtajana toimii sääntömääräisesti osuuskaupan toimitusjohtaja Timo Mäki-Ullakko. Hallituksen jäseninä jatkavat kauppatieteiden tohtori Markku Leppäalho Tampereelta, toimitusjohtaja Ilkka Ojala Tampereelta, maa- ja metsätaloustieteiden kandidaatti, emäntä Johanna Saarinen Virroilta, diplomi-insinööri Mikko Toikkonen Tampereelta ja asianajaja Risto Tuori Sastamalasta.
Tarkempia tietoja vuodesta 2008 julkistetaan tiedotustilaisuudessa maanantaina 16.2.2009 klo 10 Pirkanmaan Osuuskaupan konttorilla, osoitteessa Åkerlundinkatu 11 A, 6. krs.
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Timo Mäki-Ullakko, puh. 010 767 0070
10.2.2025 | Etu | Kampanja | Prisma
10.2.2025 | Kimpassa | Paikallisia uutisia | Tapahtumat | Vastuullisuus