Pirkanmaan ABC CarWash -verkosto laajenee


21.5.2018

Moderni autopesuasema avataan Partolaan kesäkuussa

S-market Pirkkalan palvelutarjonta laajenee merkittävästi kesäkuussa, kun S-marketin pihaan avataan kahden roll-over-pesukoneen ABC Carwash Partola.

– Uusi asema on täysin automatisoitu korttiautomaattiasema, jossa hyödynnetään uusinta tekniikkaa ja teknologiaa, kertoo Pirkanmaan Osuuskaupan autonpesukaupan myyntipäällikkö Timo Willandt.

Paitsi puhtaan pesutuloksen, myös ekologisuuden kannalta ABC Carwash on luotettava valinta. – Kuten kaikissa muissakin autopesuloissamme, Partolassakin käytössä on vain ympäristömerkittyjä ja -hyväksyttyjä pesuaineita, jotka ovat sekä tehokkaita että ekologisia, Willandt lupaa. – Huolehdimme myös pesuaineiden oikeaoppisesta viemäröinnistä, mitä esimerkiksi kotipihassa autoa pestessä on vaikea toteuttaa.

Helpotusta ja elämyksiä arkeen

Partolan uusi asema on jo Pirkanmaan kahdeksas ABC CarWash -toimipaikka. Verkosto on kasvanut viime vuosina merkittävästi keskittyen yhä enemmän perinteisten kauppapaikkojen yhteyteen. – Haluamme tarjota asiakkaillemme mahdollisuuden poiketa autopesulla vaivattomasti, osana arkisia toimiaan, Willandt toteaa hymyillen. – Myös Partolassa autopesu hoituu nyt kätevästi kauppareissun yhteydessä ja palvelutarjonnan täydentävät autoimuri sekä vesi-ilmakaappi.

Takuuvarman pesutuloksen lisäksi uusi asema tarjoaa kuitenkin jotakin, mitä Pirkanmaalla ei ole aiemmin nähty. – Pidetään yksityiskohdat vielä salaisuutena, mutta luvassa on täysin uudenlaista elämyksellisyyttä, Willandt vinkkaa.

 

Lisätietoja:
ABC polttoneste- ja autonpesukaupan myyntipäällikkö Timo Willandt, 010 767 2898