Pirkanmaalla bonustellaan kaikkialla tuplana 9.–15.3.


28.2.2020

Pirkanmaan Osuuskaupan ainoita omistajia ovat asiakkaat, jotka saivat viime vuonna yhteensä 31,4 miljoonaa euroa Bonusta eli rahaa takaisin ostoksistaan. Homma toimii niin, että enemmän ostoja keskittämällä, saa enemmän etua. Bonustelu hyödyttää kuitenkin myös vähemmän ostavia kuten pientalouksia, koska rahaa alkaa kertyä jo viidenkymmenen euron kuukausittaisista ostoista.

Kaikki toimipaikat mukana

Bonus on tapa palkita asiakkaat ja tutkitusti asiakkaille tärkeä syy kuulua osuuskauppaan. Tästä syystä kiitoksena Bonusta saa 9.–15.3.2020 tehdyistä ostoista kaksinkertaisen määrän Pirkanmaan Osuuskaupan kaikissa toimipaikoissa polttonestettä lukuun ottamatta: Prismoissa, S-marketeissa, Saleissa, Sokoksella, Food Market Herkussa, Sokos Herkussa, Sokoksen Hyvä Olo -hoitolassa, Prisma parturi-kampaamoissa, Emotioneissa, Kukittamoissa, ravintoloissa, kahviloissa ja pubeissa sekä ABC-liikenneasemilla ja CarWasheissa. Bonus kertyy kampanjan ajan tuplana myös Prisma Kauppakassi -palvelun kautta tehdyistä ostoksista.

Bonus on oikeaa rahaa ja nyt sitä saa tuplana

Kun ostoja kertyy esimerkiksi viidellä sadalla eurolla kuukauden aikana, saa 3 %:n sijaan kampanja-ajan ostoista Bonusta 6 %. Yli 900 euron kuukausiostoilla bonusprosentti on 5 %, jolloin kampanjaostoista maksetaan 10 % Bonusta. Nyt siis voi saada jopa kymmenen prosenttia rahaa takaisiin jokaisesta käyttämästään eurosta!

Bonus tuplana kirjautuu automaattisesti ja se maksetaan normaalin Bonuksen mukana. Bonuskertymää on helppoa seurata S-mobiilista.

Kampanjaan kuuluvien ketjujen osalta Bonusta ei kuitenkaan kerry yrityskortilla maksetuista tai yrityksille tehdyistä ostoista, sopimushinnoitelluista tai laskutettavista ostoista, välitysmyynnistä, kuten Veikkauksen Online- ja arpamyynnistä ja pääsylipuista, yli 1,2 % alkoholia sisältävistä juomista ja yli 2,8 % alkoholia sisältävistä elintarvikkeista, tupakkatuotteista, tupakan vastikkeista, tupakointivälineistä, tupakkajäljitelmistä, sähkösavukkeista ja nikotiininesteistä, tax free -ostoista, matkakorttien latauksista, pullopanttien palautuksista eikä lahjakorttien ostosta.

Lue lisää: tuplabonus.fi