Pirkanmaa konsernin alkuvuosi 2010


26.8.2010

PIRKANMAAN ASIAKASOMISTAJILLE ENNÄTYSMÄÄRÄ BONUSTA JA YLIJÄÄMÄNPALAUTUSTA 17,3 MILJ. EUROA ALKUVUODEN AIKANA

  • jo lähes 100 toimipaikkaa palvelee asiakasomistajia
  • myynti kasvoi 10,4 prosenttia
  • asiakasomistajia 150 000
  • uusia työntekijöitä palkattiin 288 viimeisen 12 kuukauden aikana
  • tulos suunnitelman mukainen 4,9 milj.€
  • Pirkanmaan Osuuskauppa investoi ja kehitti palveluja alkuvuonna 45,6 miljoonalla eurolla

Alkuvuonna vahva panostus käyttötavarakaupan kehittämiseen

Osuuskauppa investoi tammi-kesäkuussa 2010 yhteensä 45,6 miljoonaa euroa palveluverkoston kehittämiseen (ed.v.+14,8 milj.€). Alkuvuoden suurimmat investoinnit olivat uusien ABC-liikennemyymälän ja Kodin Terran rakentaminen Nokian Kolmenkulmaan, Prisma Ideaparkin ja Koivistonkylän vanhojen liikekiinteistöjen uusrakentaminen ja kalustaminen sekä Tampereen Sokos-tavaratalon kehittämisen jatkaminen.

Lisäksi avattiin uusi Emotion Lempäälän Ideaparkiin, seurusteluravintola Amarillo Kuninkaankadulle Tampereelle ja Hesburger-pikaruokaravintola ABC-liikennemyymälä Lahdesjärvelle sekä aloitettiin S-market Pirkkalan laajennustyöt.

Myynti kehittyi kaikilla toimialoilla

Osuuskaupan myynti 1.1.–30.6.2010 oli 373,2 miljoonaa euroa, jossa on lisäystä edelliseen vuoteen 35,1 miljoonaa euroa (+10,4 %). Päivittäistavarakauppa kasvoi 3,6 prosenttia. Voimakkainta myynnin kasvu oli ABC-liiketoiminnassa. Arvonlisäverotuksen muutoksista johtuen luvut eivät ole täysin vertailukelpoisia.

Myynti liiketoiminta-alueittain milj. euroa

6/2010

6/2009

+- ed.v.

+- % ed.v.

Päivittäis- ja käyttötavarakauppa

296,2

277,3

+ 18,9

+ 6,9 %

Ravintolakauppa

20,5

18,6

+ 1,9

+ 10,2 %

ABC-liiketoiminta

56,5

42,2

+ 14,3

+ 33,3 %

Yhteensä

373,2

338,1

+ 35,1

+ 10,4 %

Tilastokeskuksen mukaan Suomen vähittäiskauppa kasvoi 2,7 % tammi-toukokuussa, ja päivittäistavarayhdistys arvioi arvon pienentyneen 2 % edellisvuoteen verrattuna.

Asiakasomistajuus kiinnostaa ja kannattaa

Osuuskaupalla oli 30.6.2010 yhteensä 149 346 asiakasomistajaa ja elokuussa jo yli 150 000. Alkuvuoden aikana liittyi 8 248 uutta ja erosi 2 058 asiakasomistajaa. Pirkanmaalaisista talouksista noin 62 prosenttia on osuuskaupan jäseniä.

Bonusmyynti asiakasomistajille kasvoi alkuvuoden aikana 10,6 prosenttia. Asiakasomistajat saivat alkuvuoden aikana Bonusta 12,4 miljoonaa euroa, jossa on kasvua edelliseen vuoteen 1,3 miljoonaa euroa (+11,5 %). Asiakasomistajat saivat myös maksutapaetua 0,5 prosenttia S-Etukortilla S-ryhmän toimipaikoissa maksetuista ostoista yhteensä 0,2 miljoonaa euroa.

Lisäksi asiakasomistajille maksettiin edustajiston päätöksen mukaisesti osuuspääoman korkoa kahdeksan prosenttia, yhteensä 1,0 miljoona euroa ja ylijäämänpalautusta 0,7 prosenttia asiakasomistajien vuonna 2009 Pirkanmaan Osuuskaupan toimipaikoista tekemien ostojen määrästä, yhteensä 3,7 miljoonaa euroa.

Uusia työpaikkoja ja kesätöitä

Osuuskaupan henkilöstön määrä 30.6.2010 oli 2 764, jossa oli kasvua 288 viime vuoden vastaavaan ajankohtaan. Liiketoiminta-alueista eniten uutta henkilökuntaa palkattiin päivittäis- ja käyttötavarakauppaan, jossa merkittävimmät uudet työllistäjät ovat Kodin Terra ja Prismat Koivistonkylä ja Ideapark.

Lisäksi osuuskauppa työllisti kesän aikana noin 300 kesätyöntekijää ja 450 yläaste-/lukioikäistä nuorta, jotka tutustuivat työelämään.

Tulos suunnitelman mukainen

Konsernin toiminnan tulos (ylijäämä ennen satunnaisia eriä ja veroja) tammi-kesäkuulta oli 4,9 miljoonaa euroa (ed.v. -1,3 milj.€).

Pirkanmaan Osuuskaupan toiminnan tuloksen vuodelta 2010 odotetaan investoinneista ja uusien yksiköiden käynnistyskuluista johtuen olevan selvästi vuoden 2009 tulosta pienempi.

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Timo Mäki-Ullakko, puh. 010 767 0070