Pinsiöläinen peruna – paikallisuutta parhaimmillaan


27.1.2017

Jyrki Lähde viljelee perunaa Pirkanmaan ytimessä kolmen kunnan alueella seuraten edellisten sukupolvien viitoittamaa tietä. Perunatilan isäntä pitää Pirkanmaan Osuuskauppaa erittäin hyvänä yhteistyökumppanina.

Vain noin 20 kilometrin päässä Tampereen Keskustorilta sijaitsee tila, josta toimitetaan päivittäin kauppoihin satojen pirkanmaalaisten perheiden tärkein ruokatuote. – Tällä hetkellä ollaan Hämeenkyrön puolella, mutta heti nuo tien toisella puolella olevat pellot ovat jo Nokiaa ja Ylöjärvenkin raja menee tuossa 50 metrin päässä, kertoo Lähteen tilan isäntä Jyrki Lähde lapsuudenkotinsa pihassa. Kaikkiaan tilalla on varattu perunanviljelyyn lähes 70 hehtaaria peltoalaa, jonka puoliskot tuottavat satoa vuorovuosin. – Samaan peltoon perunaa istutetaan joka toinen kesä, minkä jälkeen maa kaipaa lepoa. Lepovuoden ajan pelto toimii viljan kasvualustana, Jyrki kertoo.

Miljoona kiloa laatua ja ekologisuutta

Pirteänä tammikuun pakkaspäivänä perunapellot ovat vielä ohuen lumipeitteen suojassa valmistautumassa kevätkylvöön. Edelliskesän sato lepää tarkkaan seuratuissa olosuhteissa pihapiiriin kuuluvassa valtavassa varastossa, josta päivittäin kauppakunnostetaan samana päivänä kauppoihin lähtevä erä. – Syksyllä varastoon on nostettu noin miljoona kiloa perunaa, joista kauppoihin päätyy noin 70-80%, Jyrki kertoo. Ennen toimitusta joukosta lajitellaan pois liian isot ja pienet sekä muuten poikkeukselliset yksilöt, jotka puolestaan päätyvät teollisuuden käyttöön tai riistaruokintaan.

Lähteen tilalla perunoita ei pestä tai kuorita, vaan koko sato myydään eteenpäin ”multaperunana”. – Multaperuna ei ole niin herkkä valolle kuin pesty peruna, mikä parantaa tuotteen säilyvyyttä. Lisäksi multaperunan hiilijalanjälki on huomattavasti pienempi kuin pestyn tuotteen, Jyrki selittää.

Halpuuttaminen on kaikkien etu

Lähteen Tilan kaikki irtoperunalajikkeet olivat mukana Pirkanmaan Osuuskaupan toukokuussa 2016 toteuttamassa paikallisessa halpuuttamisessa, jolloin osuuskauppa laski kymmenien pirkanmaalaisten tuotteiden hintoja. Halpuuttamisen myötä myös Lähteen perunoiden myynti ponnisti jyrkkään kasvuun, mistä Jyrki on luonnollisesti hyvillään.

– Ei minulla ole halpuuttamisesta mitään pahaa sanottavaa. Ei se ole meiltä mitenkään pois, Jyrki hymyilee. – Ja onhan se kuluttajankin etu, että ruoka on aikaisempaa edullisempaa.

Muutenkin Jyrki kehuu osuuskauppaa hyväksi yhteistyökumppaniksi. – Pirkanmaan Osuuskauppa on meille iso ja luotettava asiakas, jonka kanssa asiat ovat aina hoituneet asiallisesti ja inhimillisesti.