Vuonna 1979 Tampereen Kalevan kaupunginosa oli vasta hiljalleen levittäytymässä itään kohti Messukylää. Paikalla oli peltoa ja kosteikkoa, ja asutuksesta ei nykyisen Prisma Kalevan lähistöllä ollut vielä merkkiäkään. Sen sijaan kauppaa alueella oli käyty jo pitkään. Kalevassa oli jo 1950-luvulla toiminut edistyksellinen, osuuskaupan oma päivittäistavaramyymälä, joka oli aikansa ensimmäisiä itsepalvelumyymälöitä: esimerkiksi maito ostettiin myymälässä itsepalveluna siten, että haluttu määrä mitattiin litran mitalla tonkasta omaan astiaan. Konsepti ei kuitenkaan menestynyt ja myymälä suljettiin. Aika itsepalvelulle ei vielä ollut kypsä.
Ennen Sokos-marketin, eli nykyisen Prisma Kalevan, perustamista samalla tontilla toimi Kaihareiden omistama tavaratalo. Kaiharin perhe oli hakenut oppeja kaupankäyntiin Amerikasta, mutta 1970-luvun lopulle tultaessa myymälä ei ollut onnistunut vielä muuttamaan tamperelaisten kulutustottumuksia niin radikaalisti, että kauppaan olisi mielellään lähdetty keskustan ulkopuolelle. Sokos-marketin perustaminen pellolle kaupungin ulkopuolelle vaikutti siis lähtökohtaisesti kaikkea muuta kuin hyvältä ajatukselta.
Sokos-marketin investointipäätös ei syntynyt helposti myöskään siitä syystä, että sen aikaiseen ajatusmaailmaan ei mahtunut, että iso yksikkö tuottaisi ensimmäiset vuodet tappiota ja sadonkorjuun aika saattaisi alkaa vasta viidenkin toimintavuoden jälkeen. Jotta investointi saatiin SOK:n hallituksessa menemään läpi, tuloslaskelmaa piti rukata moneen kertaan niin, että se lopulta näytti hallitukselle suotuisalta. Kun investointipäätös lopulta tehtiin, Sokos-market perustettiin erillisenä yksikkönä Kaihari Centerin naapuriksi, ja sen johtajaksi valittiin 49-vuotias Timo Pentinlehto.
Asiakkaat piti opettaa käymään Kalevassa
Uuden Sokos-marketin tilat olivat suuret, ja tavaraa oli kahdessa kerroksessa. Vaadittiin kuitenkin paljon työtä, jotta asiakkaat saatiin tulemaan peltomarketiin.
– SOK:n piti kustantaa Sammonkadun liikennevalotkin, ne jotka ovat edelleen samalla paikalla. Kaupunki ei silloin nähnyt niille tarvetta, eikä rahaakaan niiden laittamiseen ollut, Pentinlehto kertoo.
Sokos-market teki Tampereen kaupungin liikennelaitoksen kanssa sopimuksen siitä, että kaupunkilaisia kuljetettiin tietyllä aikataululla ilmaiseksi kauppa-asioille ja takaisin keskustaan. Näin ihmiset saatiin tottumaan siihen, että kaupassa saattoi käydä muuallakin kuin keskustan Sokoksella. Sokoksen kanssa myös kilpailtiin, ja etenkin Sokoksen suunnalta peltomarketia kepitettiin ankarastikin. Pelko siitä, että uusi myymälä veisi keskustan asiakkaat oli todellinen ja varsin ymmärrettävä, sillä Sokos-market muutti kilpailutilannetta rajusti.
Edulliset hinnat olivat jo silloin tekijä, jolla asiakkaita pyrittiin houkuttelemaan ostoksille.
– Päivittäistavarapuolella osastopäälliköt hoitivat hinnoittelun ja päättivät niin kutsutut syöttiartikkelit, joiden perässä Kalevaan tultiin. Johto ei päivittäisten asioiden kanssa ollut tekemisissä.
Tuohon aikaan työntekijöiden vastuualueet olivat nykyistä suppeammat, mutta yrityksen sisällä kaikki pyrittiin hoitamaan itse. Sokos-marketilla oli esimerkiksi oma mainososastonsa, joka valitsi myymälän keulakuvaksi ilveksen.
– Jääkiekko ei valintaan vaikuttanut, vaan siihen aikaan tutkittiin, että ilves oli sympaattinen ja positiivista imagoa luova tupsukorva. Sitä käytettiin sitten piirrettynä kuvana lehti-ilmoittelussa, Pentinlehto muistelee.
Uusi tekniikka helpotti kaupankäyntiä – ja tukki parkkipaikan
Sokos-market oli monessa asiassa kaupan edelläkävijä. Myymälää varten kehitettiin aivan uudenlainen kassajärjestelmä, jonka ansiosta asiakas sai ensimmäistä kertaa kuitin, jossa sekä ostettujen tuotteiden nimet että hinnat lukivat selkokielisesti. Järjestelmästä sai ajettua myös raportteja, jotka kertoivat tiettyjen tuoteryhmien ostomääriä. Tämä luonnollisesti helpotti osastopäällikön tehtävää hinnoitella tuotteita kysynnän mukaan. Vei kuitenkin aikaa ennen kuin järjestelmää opittiin kunnolla hyödyntämään.
Uudenlainen oli myös kassatyöntekijöiden rekrytointitapa: työntekijät hankittiin yhteistyössä Tampereen työvoimatoimiston kanssa niin, että työvoimatoimiston kautta hakeuduttiin kassakoulutukseen, jonka SOK toteutti yhdessä kauppaoppilaitoksen kanssa.
– Työvoimatoimisto valikoi henkilöt erittäin hyvin. Kaikki 35 koulutuksessa mukana ollutta henkilöä palkattiin Sokos-marketiin ja vain muutama harva osoittautui kassatyöhön sopimattomaksi, Pentinlehto sanoo.
Uransa osuuskaupalla tehnyt Pentinlehto toimi Sokos-marketin johtajana sen kaksi ensimmäistä vuotta. Vaikka aikaa on kulunut, monet yksityiskohdat ovat hänellä vielä hyvässä muistissa. Hauskana muistona Sokos-marketin alkuajoilta johtajalle on jäänyt parkkipaikan kärrysuma.
– Ihmiset eivät olleet siihen aikaan vielä tottuneet käyttämään ostoskärryjä, ja me olimme Tampereella ensimmäisiä kauppoja, joissa niitä oli. Ihmiset jättivät kärryt huolettomasti parkkipaikalle auton perään ja minne hyvänsä ja ajoivat pois, Pentinlehto hymyilee.
Neljässäkymmenessä vuodessa kauppa on opettanut asiakkaille paljon ja moni asia on muuttunut. Joskus jotakin vanhaa keksitään myös uudelleen. Tästä esimerkkinä ovat kauppojen paistopisteet, joista leivän ja makeita herkkuja saa uunituoreena. Paistopiste tuli Sokos-marketille aikanaan uutuutena, mutta sitten ilmiö katosi kaupoista joksikin aikaa. Tänään paistopisteiden kotoisa tuoksu houkuttelee jälleen hankkimaan arkeen pienen palan luksusta.
– Ollaan palattu juurille.
