Peliala valtaa Pirkanmaan Prismat – ”Suositumpaa kuin jääkiekko”


13.9.2019

Pirkanmaalaisten e-urheilun ystävien ”HP:t” nousevat tappiin, kun syksyn suurin lanseeraus tuo upouudet Gaming-osastot Pirkanmaan Prismoihin. Yhdessä peliammattilaisten kanssa rakennettu pelikoneiden ja -tarvikkeiden valikoima on saatavilla Pirkanmaan Prismoissa sekä Prisma.fi-verkkokaupassa. Suomen tunnetuimpiin peliorganisaatioihin kuuluvan HAVU Gamingin ja Prisman yhteinen tavoite on kannustaa nuoria pelaamaan reilusti ja tyylillä.

Elektronisen urheilun suosio on kovassa nosteessa ja yhä useampi nuori harrastaa pelaamista. Suosion kasvu on näkynyt pelituotteiden kasvavana myyntinä jo pidempään. Sponsor Insightin alkuvuodesta julkaiseman tutkimuksen mukaan kilpapelaaminen nousi 18–29-vuotiaiden miesten ikäluokassa kiinnostavimmaksi lajiksi ohi suomalaisten suosikkilajin jääkiekon.

Suosion kasvu näkyy Pirkanmaan Prismojen asiakkaille viikonlopusta alkaen, kun Prismoihin valmistuvat mustaa ja pinkkiä puhuvat Gaming-pelialueet.

– Prisma Gamingin myötä tuomme kaikille Pirkanmaan pelaamisesta kiinnostuneille nuorille ja vanhemmillekin mahdollisuuden yhä suositummaksi nousevan lajin harrastamiseen, sanoo toimialajohtaja Ville Jylhä.

Peliharrastaminen on uuden sukupolven joukkuelaji

E-urheilu on uuden sukupolven joukkuelaji, jossa viehättää kilpailullisuus ja sen tuoma mahdollisuus kokea onnistumisen ja itsensä ylittämisen tunteita.

Kilpapelaaminen kokoaa virtuaalisesti yhteen erilaisia ihmisiä ympäri maailmaa. HAVU Gaming -joukkueen toimitusjohtaja Lasse Salminen korostaakin lajin yhteisöllistä puolta: kansainvälisissä peleissä kehittyvät usein esimerkiksi kielitaito ja sosiaaliset taidot.

– Vanhemmilla voi usein olla harhakuva, että tietokonepelejä pelaava lapsi syrjäytyy tai on erillään muista, mutta tilanne on usein päinvastainen. Jollekin lapselle on luontevaa liittyä osaksi jalkapallojoukkuetta, mutta toisille voi olla luontevampaa olla osa ryhmää kuulokkeiden ja mikrofonien välityksellä, Lasse kuvaa.

Yhteistyötä tekevät Prisma ja HAVU Gaming viestittävät yhteistyön myötä myös reilua, toiset huomioon ottavaa pelityyliä.

– #pelaatyylillä tarkoittaa reilua peliä ja kannustaa pelaajia sekä koko peliyhteisöä käyttäytymään avoimesti ja reilusti vastustajia ja muita pelaajia kohtaan, Lasse kertoo.

– Pelaaminen on virikkeellinen ja rentouttava harrastus kuten mikä tahansa muukin laji. Ja kuten muissakin lajeissa, harrastamisen on hyvä olla tasapainossa muun elämän kanssa, Ville korostaa.

 

HAVU Gaming on yksi Suomen menestyneimmistä kilpapeliorganisaatioista ja Prisman yhteistyökumppani. Seuralla on ammattipelaajia useissa suosituimmissa e-urheilupeleissä. Tunnetuin HAVU on useita Suomenmestaruuksia voittaneesta Counter-Strike-joukkueestaan.

Lisätietoja:

Pirkanmaan Osuuskauppa, KT-, polttoneste- ja palveluliiketoiminnan toimialajohtaja Ville Jylhä, ville.jylha@sok.fi, 010 76 70079

HAVU Gaming, toimitusjohtaja, Lasse Salminen, lasse@havu.gg, 040 5490312