Parhaan baristan titteli Tampereelle


26.1.2016

Ravintolapäällikkö Maria Putaansuu Tampereen Coffee House -kahvilasta valittiin 1.12.2015 vuoden parhaaksi baristaksi Pauligin kahvipaahtimolla pidetyssä Master Barista -kilpailussa.

Coffee House -ketjun vuosittain järjestämään kilpailuun osallistui kilpailijoita eri puolilta Suomea. Master Barista -kilpailun aikana osallistujat valmistavat kaksi cappuccinoa, kaksi caffé lattea sekä kaksi omaa signaturejuomaa. Raati valitsee voittajan kahvinvalmistuksen tekniikan, valmistetun kahvin laadun, kahvituntemuksen ja asiakaspalveluhenkisyyden perusteella. Kolme parasta baristojen kehittelemää kahvijuomaa tulee kahviloihin myyntiin vuoden 2016 aikana.

Maria Putaansuu osallistui kilpailuun tähtäimenään voitto. Signaturejuomaansa – Fazerina Mochaa – hän kehitteli pitkään. Maria koemaistatti juomaa erityyppisillä asiakkailla, teki hintatiedusteluja, laati reseptiikkaa ja tutki annoksen kaupallistettavuutta.
– Päätin, että saan Fazerina-juoman myyntiin, sillä uskon, että se tulee olemaan kassamagneetti!

Inspiraation juomaan Maria sai omasta lempisuklaastaan Fazerinasta. Myös asiakkaat olivat toivoneet uusia mocha-makuja.
– Fazerina Mocha koostuu omasta Momento-espressostamme, Fazerina-suklaasta, appelsiinimakusiirapista, höyrytetystä maidosta, kermavaahdosta, murennetusta Fazerina-keksistä sekä tuoreen appelsiinin raastetusta kuoresta. Yhdistelmä maistuu ja tuoksuu hurmaavalta, Maria kuvailee.

Onko tälle vuodelle luvassa muita uusia tuulia?
– Asiakaslähtöisyyden lisäämiseksi olemme hinnoitelleet entistäkin houkuttelevammin suosituimmat tuotteemme. Kannattaa siis kiinnittää huomiota erinomaisen maun, tuoksun ja ulkonäön lisäksi myös tuotteiden hintoihin, Maria kertoo.