Parempia valintoja tiskin kummallakin puolen: Laadukas kala löytyy Ruokatorilta


7.12.2020

Kuinka usein kala ui sinun lautasellesi? Yli puolet suomalaisista haluaisi lisätä kalan osuutta ruokavaliossaan, paljasti jo pari vuotta sitten esimerkiksi Kantar TNS Oy:n Ruoka 2018 -raportti. Viime vuosien aikana S-ruokakaupoissa on panostettu voimakkaasti sesongin mukaan vaihtuvaan monipuoliseen ja edulliseen kalavalikoimaan.

– Olemme osuuskauppana sitoutuneet tekemään tekoja terveellisemmän ravinnon puolesta. Viime vuonna ruokakaupoissamme startanneen Suomu nousuun -kampanjan myötä tuorekalan myynti on kasvanut ripeästi, mikä on ilahduttava kehityskulku pirkanmaalaisten ruokailutottumuksissa, iloitsee Pirkanmaan Osuuskaupan Master Chef Jouni Vaarala.

S-marketien ja Prismojen palvelutiskien eli Ruokatorien kehittämistä luotsaavan Jounin mukaan Pirkanmaalta löytyy fantastiset edellytykset tuoda esille paikallisista vesistä narrattua kalaa ja vastata kasvaneeseen kysyntään:

– Meitä ympäröivät hienot vesistöt ja paikalliset toimittajamme mahdollistavat sen, että pääsemme saannin mukaan tarjoamaan Ruokatoreilla monipuolisen kattauksen sesongin kaloja. Kala on tuttu, helppo ja herkullinen raaka-aine, joka sopii arkeen ja juhlaan.

Jutustellaan ruoasta

Ruokatorien ammattilaiset auttavat mielellään ruoan valintaan ja valmistukseen liittyvissä kysymyksissä – kysy kaupassa rohkeasti heiltä ideoita. Tarjolla on tietenkin opastusta ja helpotusta myös kalan valmistukseen liittyvissä asioissa:

–  Meillä kala esivalmistellaan ja fileoidaan haluamallasi tavalla. Ei kannata myöskään unohtaa Ruokatorien yhteydestä löytyviä Maustebaareja, joiden eri vaihtoehdoilla kalaan tai lihaan saadaan helposti uudenlaista makua ja vaihtelua.

Jouni haastaakin sinut rohkeasti juttusille seuraavalla kauppareissulla:

– Toivoisin, että ihmiset kertoisivat Ruokatoreilla ja kaupassa avoimesti toiveistaan: minkälaista ruokaa ja raaka-aineita juuri sinä toivoisit valikoimaan ja meillä valmistettavan? Avoin vuoropuhelu asiakkaiden kanssa on meille tosi tärkeää,
hän korostaa.

– Ihmiset ovat entistä kiinnostuneempia ruoan alkuperästä ja vastuullisuudesta, mikä on hieno suunta. Osuuskaupalla pyrimme siihen, että tuotteen matka pellolta tai vesistä pöytään olisi aina mahdollisimman lyhyt, Jouni kertoo.