”On hyvä, että yksinäisyydestä puhutaan, sillä se koskettaa monia ihmisiä.”


15.1.2018

Tänään on erityinen torstai ja Kivenheittoon saapuu iloista väkeä. Huomaa, että moni Villiklubille saapuvista on käynyt aikaisemminkin Kivenheiton klubi-illoissa viettämässä aikaa kavereiden kanssa. Osa porukasta hakee ruokaa ja tervehtii tuttuja, pian päästään laulamaan karaokea. Pääsääntöisesti jokainen Villiklubille saapunut käy laulamassa oman lempikappaleensa. Kaikki saavat raikuvat aplodit ja porukka kannustaa toinen toistaan nousemaan lavalle.

Ensimmäisten lauluvuorojen jälkeen moni on jo ehtinyt viedä seuraavan biisitoiveen jonoon ja malttamattomana odottaa, milloin pääsee uudestaan lavalle. Rohkeaa porukkaa liikkeellä. Yksi innostuneimmista karaoke-esiintyjistä on Tero Mäkipää, joka osaa ulkomuistista kaikki Popedan kappaleet. Hän nousee lavalle ja rokkaa biisit innostaen muitakin mukaan lavalle esiintymään. Ilta huipentuu muusikko Jarkko Cavenin live-esitykseen, joka kerää väkeä tanssimaan ja laulamaan tuttujen kappaleiden mukana. Esityksen jälkeen on vielä mahdollisuus jatkaa illanviettoa karaoken ja seurustelun parissa.

Kyseessä on Kortteliravintola Kivenheiton, Kehitysvammaisten Palvelusäätiön, Setlementti Tampereen ja Tampereen Kaupunkilähetyksen yhteistyönä Tampereella kuukausittain järjestettävä Villiklubi-ilta, joka tarjoaa mahdollisuuden osallistua normaaliin ravintolamiljööseen. Illan aikana voi mm. laulaa karaokea, nauttia hyvästä ruoasta ja livemusiikista sekä ennen kaikkea viettää aikaa yhdessä kavereiden ja uusien ystävien kanssa.

Kehitysvammaisille aikuisille suunnattu Villiklubi Tampere sai alkunsa valtakunnallisesta Jotta kukaan ei jäisi yksin -hankkeesta. Villiklubi -toiminnan idea on mallinnettu Helsingin KVT 57 ry;n toiminnasta. Lisäksi Villiklubi on jatkoa aiemmin Kivenheitossa Tampereen Setlementti ja Kaupunkilähetyksen järjestämille Torstaikaraoke-illoille. Karaoken lisäksi on nyt tullut live -esiintyjiä. Tällä kertaa esiintymässä oli Jarkko Caven, joka veti viimeisen julkisen keikkansa tänä vuonna Kivenheitossa, – Oli mukava olla täällä esiintymässä. Hyvä meno ja porukkaa heittäytyi mukaan, oli selvästi musiikkiväkeä paikalla, Caven kertoo hymyillen. Keikkaa kuunnelleet kävivät vielä rohkeasti jututtamassa ja kiittämässä Jarkkoa keikasta. – Varmaa on, että täällä on kiitollinen yleisö ja esiintyjät saavat tästä hyvää kokemusta tulevaisuuteen, Jotta kukaan ei jäisi yksin -hankkeen projektipäällikkö Markku Vellas kommentoi.

Villiklubi Tampere haluttiin järjestää Kivenheitossa, jotta olisi paikka, jonne mahdollisimman monelle on mahdollisuus tulla. Tapahtuma on kaikille avoin. Villiklubin live-esiintyjät sponsoroidaan järjestäjien ja yhteistyökumppaneiden kautta, jotta sisäänpääsymaksuja ei osallistujille tulisi. – Esiintyjät lähtevät usein mielellään mukaan tällaisiin tapahtumiin pienempiä kustannuksia vastaan. Villiklubilla on parhaimmillaan ollut kävijöitä 150-160 henkilöä, projektipäällikkö Markku Vellas kertoo.

Kiinnostus Villiklubia kohtaan on herännyt myös Tampereen ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden keskuudessa, kun eräs pyörätuolilla liikkuva opiskelija oli vienyt opiskelukaverinsa tutustumaan Villiklubi-iltaan. Näiden opiskelijoiden kanssa on päästy tekemään myös yhteistyötä. – Tampereen ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoita on ollut vapaaehtoistöissä Villiklubilla. Paikalla omia ohjaajia meillä on 2-4 tuttua ohjaajaa, jotka tarpeen tullessa voivat avustaa klubilla iltaa viettämässä olevia, Vellas kertoo.

Kuvassa Villiklubin vakikävijöitä: Jaakko Lehtonen, Jussi Lundell, Eija Rantanen, Joni Malinen, Tero Mäkipää

Jotta kukaan ei jäisi yksi -hanke

Valtakunnallisen hankkeen tavoitteena on vähentää kehitysvammaisten ja erityistä tukea tarvitsevien ihmisten yksinäisyyttä. – Jotta kukaan ei jäisi yksin -hankkeen tuella pyritään löytämään keinoja saada uusia ystäviä, kasvattaa ihmissuhdetaitoja sekä keskustella ja neuvoa muissakin jokaisen elämään kuuluvissa arkisissa asioissa. Tarkoituksena on tukea sosiaalista hyvinvointia ja rohkeutta kanssakäymiseen sosiaalisissa tilanteissä, Vellas kertoo hankkeesta.

Hankkeessa toteutetaan Ystäväkampanja, joka muodostuu useita paikkakuntia kattavasta valtakunnallisesta kiertueesta. Kiertueen tavoitteena on muun muassa kannustaa vapaaehtoisia henkilöitä toimimaan Ystävyyden lähettiläinä, jona Villiklubillakin vieraillut Petri Virolainen toimii. Petri itse on autisminkirjolainen, ja hänelle sosiaaliset tilanteet eivät aina ole helppoja. Petri kärsi pitkään yksinäisyydestä, mutta hänen löytäessään ensimmäiset oikeat ystävänsä halusi hän lähteä levittämään ystävyyttä muillekin. – Vierailen valtakunnallisesti monissa eri kodeissa ja toimintayksiköissä tänä vuonna tarjoamassa ystävyyttäni muille yksinäisille, Virolainen kertoo.

Villiklubin Idea on alkujaan lähtenyt Helsingistä ja sieltä levinnyt Tampereelle, Seinäjoelle ja Turkuun. Villiklubi -toimintaa on myös tulossa kuluvana vuonna Ouluun, Rovaniemelle, Lahteen ja Lappeenrantaan.

Lue lisää hankkeesta: http://www.kvps.fi/kehittaminen/kotimaiset-projektit/jotta-kukaan-ei-jaisi-yksin-hanke-2017-2019

Seuraavan kerran Villiklubi Tampere järjestää illan tammikuun 25. päivä Kivenheitossa.