Nyt on aika loistaa – Nämä ovat juhlakauden meikki- ja hiustrendit


9.12.2021

Odotettu juhlakausi on täällä! Talven meikki- ja hiustrendeissä kohtaavat tutut kestosuosikit ja menneiden aikojen tyylit. Poimi ammattilaistemme vinkit joulun ja uudenvuoden pirskeisiin.

Hopeaa, kultaa, mustaa ja punaista. Sesongin meikkitrendit säihkyvät tutuissa, näyttävissä sävyissä. Punaiset huulet, helmiäissävyiset luomet ja sähäkät glitter-kynnet ovat pikkujoulujen ja uudenvuoden juhlien ikisuosikkeja.

– Huulimeikki on talven juhlakaudella aina iso juttu, ja esimerkiksi joulunpunaiset huulet ovat todellinen klassikko. Maskipakon myötä huulimeikki on luonnollisesti vähentynyt ja siirtänyt painotusta silmiin. Näyttävään silmämeikkiin suosittelen tekoripsiä tai ripsitupsuja, joita löytyy meidän hyllystä monia erilaisia, vinkkaa kosmetologi Sara Rulja Ideaparkin Sokos Emotionista.

Kahdeksan vuotta alalla työskennellyt kauneusalan asiantuntija nauttii joulunajan kimalluksesta ja säihkeestä. Hän toivoo, että monet viime vuonna peruuntuneet juhlat järjestettäisiin viimein tänä vuonna ja ihmiset pääsisivät laittautumaan ja juhlimaan yhdessä.

– Juhlia selkeästi kaivataan ja odotetaan. Kauneustuotteisiin liittyy vahvasti myös itsensä hemmottelu, jota kaipaamme erityisesti tähän aikaan vuodesta, Sara sanoo.

Satsaa hyviin pohjustustuotteisiin

Juhlameikissä Sara kehottaa katsomaan pintaa syvemmälle ja tutustumaan oikeanlaisiin ihonhoitotuotteisiin. Onnistunut juhlameikki lähtee hyvinvoivasta ihosta ja siitä, että käytetyt tuotteet sopivat omalle ihotyypille.

– Monesti voi tuntua siltä, että meikkivoide on huono, mutta kyse onkin huonosta pohjustuksesta. Esimerkiksi vääränlainen kasvovoide voi laittaa meikin rullautumaan pois, Sara selittää.

Hyvät pohjustustuotteet luovat nimensä mukaisesti pohjan koko meikille: ne silottavat ihoa ja pitävät meikin kauniina pitkään. Pohjustustuotteita on myös silmä- ja huulimeikille, esimerkiksi glitter-tuotteilla tehdyn silmämeikin alla Sara kannustaa käyttämään aina siihen tarkoitettua glitter-pohjustustuotetta.

Meikkauspalvelu säästä aikaa ja vaivaa

Itselle sopivat sävyt ja meikkituotteet löytyvät parhaiten ammattilaisen opastuksella. Sokos Emotionin meikkauspalvelut sisältävät sekä arkimeikkejä että juhlameikkejä. Saatavilla on myös vartin ilmaisaikoja, joissa myyjä opettaa, miten esimerkiksi hyvä meikkipohja tehdään tai miten silmien rajaukset syntyvät.

Pandemiasta johtuen meikkauspalvelut olivat tauolla lehden mennessä painoon, mutta Sara toivoo, että pian päästään taas puunaamaan.

Meikkauspalveluita voit varata paikan päältä tai puhelimitse seuraavista Emotioneista: Lielahti, Kaleva ja Ideapark sekä Sokos Hyvä Olo -hoitolasta. Osoitteesta sokos.fi löydät kunkin myymälän yhteystiedot.

– Ammattilaisen tekemä juhlalook on ihanaa luksusta. Juhliin valmistautuminen on myös stressittömämpää, kun omasta meikistä ei tarvitse huolehtia.

Ei liian laitettu ja lakattu

Tuleviin joulun ja uudenvuoden juhliin hiukset kannattaa kietaista rennolle, hieman löysälle nutturalle tai kihartaa suurille laineille.

– Rentous ja luonnollisuus ovat trendejä, jotka ovat näkyneet punaisilla matoilla jo pitkään. Myös erilaiset
huolettoman näköiset letit ja punokset toistuvat talven trendikampauksissa, kertoo Sokoksen Hyvä Olo -parturi-kampaamon Ismo Poutiainen.

Sebastian Professionalin kouluttajana ja hiusmuotoiluopettajana aiemmin työskennellyt hiusguru on innoissaan käynnissä olevasta juhlatohinasta. Viime vuonna pikkujoulut jäivät monelta välistä, mutta tänä vuonna juhla- ja pikakampauksille on jälleen kysyntää. Sokoksen -keskustasijainti ja kampaamon myöhäiset aukioloajat iltakahdeksaan asti takaavat sen, että juhliin voi lähteä suoraan -parturin penkistä.

Kasari- ja ysäritukat ovat jälleen täällä

Vuodenvaihde on perinteisesti tukkamuutosten aikaa, ja korona-ajan jälkeen moni varmasti kaipaakin uudenlaista alkua. Muodissa ja kauneudessa haetaan nyt vaikutteita ennen kaikkea ysäriltä, ja tämä megatrendi näkyy myös hiuksissa.

Puolipitkässä ja pitkässä tukassa rikkonaisuus ja voimakkaat kerrostukset ovat iso hitti. Myös verhomaiset, pitkät otsatukat ovat kasvattaneet suosiotaan. Miesten hiuksissa taas permanentit ovat kysyttyjä.

Lyhyissä hiuksissa kasarihenkinen takatukka on tehnyt näyttävän paluun.

– Takatukkaa ei tarvitse kasvattaa, vaan sen voi lisätä bileisiin klipsi- tai teippipidennyksen avulla, Ismo vinkkaa. 

Saran suosikkituotteet pitkäkestoiseen juhlameikkiin

Primer eli pohjustusvoide tasoittaa ihoa ja pitää meikin kauniina pidempään.
Dior Diorskin ­Forever Skin Veil Primer, 49,80 €.

Irtopuuteri viimeistelee meikin ja vähentää T-alueen rasvoittumista illan aikana.
Sensai Loose Powder Translucent, 50,90 €.

Kiinnityssuihke nimensä mukaisesti kiinnittää meikin ja luo kasvoille upean hehkun.
Urban Decay All Nighter Makeup Setting Spray, 32,90 €.

Tuotteita myyvät kaikki Sokos Emotion -myymälät.

Ismon suosikkituotteet juhlaviin kampauksiin

Kosteuttava tehohoito luo pohjan kiiltäville kiharoille ja kauniille kampauksille.
Olaplex Nro. 8­ Bond Intense Moisture Mask, 33,90€.

Kestävien ja napakoiden kiharoiden salaisuus on hyvä pohjustustuote.
Sebastian Shine Define Hairspray, 34,90€. 

Laadukas hiuskiinne on luottotuote juhlakampauksen työstämiseen ja viimeistelyyn.
Sebastian Re-shaper Hairspray, 34,90€.

Tuotteita myy Sokoksen parturi-kampaamo Hyvä Olo.