Nosta jalat sohvalle, me teemme ruokaostokset puolestasi


24.4.2019

Prisma Kauppakassi -palvelusta voit tilata ostokset valmiina keräiltynä tai jopa toimitettuna suoraan kotiin.

Noutopisteitä ovat Prisma Lielahti, Nokia ja Koivistonkylä. Kotiinkuljetuksen voi tilata Pirkkalaan ja Tampereelle Teiskoa ja Kämmenniemeä lukuunottamatta.

– Oletko joskus yrittänyt tehdä tilausta mutta ärsyyntynyt, kun ei ole vapaita aikoja? Ollaan nyt lisätty noutoaikoja reilusti ja jatkuvasti pyritään reagoimaan kysyntään. Yhden päivänkin aikana saatetaan pystyä vapauttamaan tilaa lokerikkoon esimerkiksi, jos kotiinkuljetuksille ei ole niin suurta tarvetta kuin oli resursoitu, ruoan verkkokaupan myyntipäällikkö Erika Vakkilainen kertoo.

Valitaanko hedelmät huolella? Entä jos suosikkituotteeni on loppu?

– Kaikki keräillään aina samana päivänä.  Leivistä napataan asiakkaalle tuoreinta mahdollista. Toiveitakin voi esittää, esim. banaanit kypsinä tai vielä hieman raakoina. Keräilijä poimii tuotteet kuin itselleen. Laatu on siis taattua, Erika lupaa.

Asiakkaana voit päättää, korvataanko tuote, mikäli toivomaasi ei ole saatavilla. Korvaamme aina automaattisesti laktoosittoman tuotteen laktoosittomalla jne. Korvaukseenkin voi asettaa kriteereitä, esim. ei saa sisältää pähkinää tai tiettyä tuotemerkkiä.

Voit tilata myös käyttötavaratuotteita Prisma Koivistonkylän valikoimasta. Oli noutopaikkasi mikä hyvänsä, kaikki tilaukset keräillään Koikkarissa.

No kerkiävätkö pakasteet sitten sulamaan? – Niille on oma pakastelokeronsa sekä lokerikossa että kotiinkuljetuksessa. Pakasteet keräillään myymälästä aivan viimeisenä, eli sulaa tavaraa ei meiltä saavu, Erika lupaa. 

– Matkan varrella on tullut monta haastetta. Uusia katuja ei aina löydy Google Mapsista, johon kauppakassinkin karttapalvelu perustuu. Olen nakutellut ilmoituksia Googlelle ja äkkiä ovat saaneet kadut kohdilleen, Erika nauraa.

Houkuttelevatko juhlapyhät ilman kaupparuuhkaa?

Ostoslista tallentuu palveluun, joten kiireinen perhe voi helpottaa arkeaan tilaamalla joka viikko perussetin ja varioimalla sitä haluamillaan tuotteilla.

– Oivia tilaisuuksia hyödyntää palvelua ovat juhlapyhien menut, lastenkutsut, mökkireissut, polttariporukan ruokaostokset, Erika luettelee. – Saa rauhassa kotona miettiä menun ja tarvikkeet ja aikaa säästää juuri silloin kun sitä on vähiten ja kauppaan pitäisi mennä – juuri ennen H-hetkeä.

Palvelutiskituotteista Oma keittiöstä pystyy tilaamaan lihaa ja kalaa. Valmisruoat ja salaatit eivät ole vielä mukana päivittäin vaihtuvan valikoiman vuoksi.

Asiakas valitsee itselleen sopivan ajan

Niin kotiinkuljetuksessa kuin noudossa pääset valitsemaan itsellesi sopivimman ajan. Kotiinkuljetukset hoidamme yhteistyössä Postin kanssa. Aikaikkunat ovat yhdestätoista iltayhdeksään. Posti tarkentaa puoli tuntia ennen lähetyksen saapumista tarkemman toimitusajan. Noutoajat lokerikosta ovat tunnin haarukoissa, klo 9–20. Neljästä kuuteen on tietysti ruuhkaisin aika, muun kellonajan onnistuu nappaamaan lyhyelläkin varoitusajalla.

Kotiinkuljetus
ti ja ke 13,90 € (ilman S-Etukorttia 22,90)
muina päivinä 14,90 € (ilman S-Etukorttia 23,90).

Nouto lokerikosta
ti ja ke 4,90 € (ilman S-Etukorttia 7,90)
muina päivinä 5,90 € (ilman S-Etukorttia 8,90)


Nosta jalat sohvalle ja tee viikon ruokaostokset helposti!