11.2.2016
Tarjolla on noin 650 Tutustu ja tienaa -harjoittelupaikkaa ja 450 kesätyöpaikkaa
Kesäharjoittelu on monelle ensikosketus työelämään
Tutustu ja tienaa -harjoittelu koskee 14–17-vuotiaita tai saman kalenterivuoden aikana 14 vuotta täyttäviä nuoria. Kesäharjoittelu on tarkoitettu nuorille, jotka eivät aiemmin ole työskennelleet kaupan tai ravintola-alalla. Harjoittelu kestää kaksi viikkoa, yhteensä kymmenen työpäivää ja ajoittuu kesä–elokuulle. Osuuskauppa maksaa harjoittelusta nuorelle kertakaikkisena palkkana 350 euroa.
Tutustu ja tienaa on Kaupan liiton, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n sekä Palvelualojen ammattiliitto PAM:n nuoria työllistävä kesäharjoitteluohjelma. Pirkanmaan Osuuskauppa osallistuu ohjelmaan jo 18. kerran. Aiempien kesien aikana arvokasta työkokemusta osuuskaupan toimipaikoissa on saanut noin 6 700 pirkanmaalaista nuorta.
Pirkanmaan Osuuskauppa laatii kesäharjoitteluohjelman siten, että nuorelle muodostuu mahdollisimman laaja kuva kaupan tai ravintola-alan toiminnasta. Harjoittelupaikkoja tarjoavat osuuskaupan Prismat, S-marketit, Salet, Kodin Terra, Tampereen Sokos, Marks & Spencer, Emotionit, kahvilat ja ravintolamaailmat, ruokaravintolat ja ABC-liikennemyymälät ympäri Pirkanmaata.
450 kesätyöpaikkaa tarjolla täysi-ikäisille
Pirkanmaan Osuuskaupalla on noin 3 000 työntekijää. Tulevana kesänä osuuskauppa tarjoaa lisäksi 450 kesätyöpaikkaa yli 18-vuotiaille. Osuuskaupalla on yleinen kesätyöhaku ja toimipaikoilla lisäksi omia hakujaan.
Osuuskaupan monipuoliset työtehtävät löytyvät kätevästi netistä
Lisätietoja:
Henkilöstöjohtaja Tero Hassinen, puh. 010 767 0028
Tutustu ja tienaa -harjoittelu: ekaduuni.fi
Kesätyöt: workyours.fi
10.2.2025 | Etu | Kampanja | Prisma
10.2.2025 | Kimpassa | Paikallisia uutisia | Tapahtumat | Vastuullisuus