Myymälöiden hygieniasta huolehditaan tehostetusti – ”Edes pikkunuhassa ei kannata lähteä kauppaan”


15.3.2020

Koronavirus on saanut riskiryhmään kuuluvat pohtimaan, milloin kaupassa uskaltaa asioida.

Myymälöissä olevia erilaisia kosketuspintoja kuten ostoskärryjä, hedelmävaakoja, pikakassoja ja maksupäätteitä puhdistetaan tällä hetkellä tehostetusti. Lähtökohtaisesti kaupassa voi asioida ilman suurta huolta.

− Kaikissa S-ruokakaupoissa on tehostettu hygieniakäytäntöjä koronaviruksen takia. Henkilöstön ja asiakkaidemme terveys on meille tärkein asia. Olemme tähdentäneet kaikille, että jos on pienikin flunssa, niin töihin ei saa tulla, S-ryhmän suunnittelujohtaja Mika Lyytikäinen kertoo.

− Myös asiakkaiden kannattaa pohtia omaa terveydentilaansa ennen kuin he lähtevät ostoksille. Pikkuflunssassakaan ei kannata lähteä kauppaan vaan suosittelemme joko turvautumista naapuriapuun tai käyttämään ruoan verkkokauppaa, josta ostokset voi tilata joko kotiovelle tai hakea noutopisteestä.

Käsihygienia on keskeistä, kun tartuntataudin leviämistä pyritään estämään. Tämän suomalaiset ovat sisäistäneet, sillä esimerkiksi saippuan myynti on kasvanut viime päivinä suhteessa eniten. Kädet olisi hyvä pestä ennen kaupassa asiointia ja myös sen jälkeen. Osassa myymälöitä käsienpesupiste löytyy pullonpalautusautomaattien läheisyydestä.

Kolme vaihtoehtoa asioinnille

Pelko tautitartunnasta painaa kuitenkin monen riskiryhmään kuuluvan mieltä. Heille on olemassa käytännössä kolme erilaista vaihtoehtoa.

1. Ruoan verkkokaupasta voi pyytää kotiinkuljetuksen, jossa tilaus jätetään oven ulkopuolelle. Näin vältetään kontaktia ja tartuntariski minimoidaan. Juuri nyt verkkokaupassa on ruuhkaa, joten tilaus kannattaa tehdä hyvissä ajoin.

2. Toinen hyvä vaihtoehto on pyytää apua ystäviltä, sukulaisilta tai naapureilta.

− Kaikki, jotka voivat auttaa esimerkiksi riskiryhmään kuuluvia sukulaisiaan tai naapureitaan ja käydä kaupassa heidän puolestaan, ovat arjen sankareita, Lyytikäinen sanoo.

Esimerkiksi taloyhtiöissä kannattaa pohtia, voisiko ostoksia hoitaa keskitetysti.

3. Jos kauppareissulle kuitenkin haluaa lähteä itse, riskiryhmille suositellaan aamun ensimmäistä aukiolotuntia. Ympärivuorokautisesti auki olevissa myymälöissä aamuyön tunnit puolenyön ja aamukahdeksan välillä ovat rauhallisia.

− Aamulla ilmassa on vähiten taudinaiheuttajia ja hyllyissä on uusia tuotteita. Olisi hienoa, jos asiakkaat pyhittäisivät nämä aamun ensimmäiset tunnit riskiryhmille. Mikäli ei kuulu riskiryhmään, kaupassa ehtii asioida myöhemminkin, Lyytikäinen neuvoo.

Ruuhkaisinta kaupassa on lounastunnilla ja kello 16 jälkeen. Koska virus kulkee ihmisten mukana, etenkin näitä hetkiä riskiryhmään kuuluvien kannattaa välttää.

Kuva: Oscar Keserci