Monenlaista palkitsemista


3.7.2013

Osuuskauppojen tärkeimpänä tehtävänä on tarjota etuja ja palveluita asiakasomistajilleen. Eri osuuskaupat palkitsevat eri tavoin, mutta kotiseudulla tarjolla olevat ajankohtaiset edut saa oman alueen osuuskaupan asiakasomistajana.

S-ryhmä koostuu itsenäisesti toimivista alueosuuskaupoista. Itsenäisyys näkyy muun muassa asiakasomistajien palkitsemisen alueellisina eroina (linkki hs.fihin). Jokaisen 20 alueosuuskaupan alueella on omat erityispiirteensä ja tarpeensa, joihin alueosuuskaupan vaaleilla valittu edustajisto pyrkii vastamaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Osuuskaupan toiminnan linjauksista päättää kunkin osuuskaupan edustajisto. Edustajisto valitaan vaaleilla joka neljäs vuosi. Vaaleissa voi äänestää ja ehdolle asettua jokainen alueosuuskaupan täysi-ikäinen jäsen.

Asiakasomistajat jakavat tuloksen

Jokaisen alueosuuskaupan maksamia etuja asiakkailleen ovat Bonus ja maksutapaetu. Bonustaulukot vaihtelevat osuuskaupoittain.

Asiakasomistajatalouden ostoihin perustuvien etujen lisäksi useimmat osuuskaupat maksavat osuusmaksulle vuosittain korkoa osuuskaupan tulokseen perustuen. Osuusmaksun koron maksamisesta päätetään osuuskaupan hallituksen esityksestä osuuskaupan edustajiston kevätkokouksessa tai osuuskunnan kokouksessa.

Osa S-ryhmän osuuskaupoista maksaa asiakasomistajilleen ylijäämänpalautusta. Ylijäämänpalautus on osuusmaksun koron ohella toinen tapa palauttaa osuuskaupan toiminnan kautta syntynyttä ylijäämää asiakasomistajille, jotka ovat tehneet ostoja omassa osuuskaupassaan. Kuten osuusmaksun korosta, päätetään myös ylijäämänpalautuksen maksamisesta osuuskaupan edustajistossa tai osuuskunnan kokouksessa. Ylijäämänpalautus on erikseen päätettävä prosenttiosuus asiakasomistajatalouden edellisen vuoden ostoista, jotka on tehty osuuskaupan omista toimipaikoista.

Olemalla oman alueensa osuuskaupan asiakasomistaja, saa parhaiten tietoa juuri oman alueensa eduista ja tapahtumista.