Linnanmäki ja S-ryhmä tiivistävät arvopohjaista yhteistyötä


12.2.2016

Linnanmäen Huvipuiston toiminnan taustalla oleva Lasten Päivän Säätiö ja SOK/HOK-Elanto ovat allekirjoittaneet uuden pääyhteistyökumppanuustason sopimuksen vuosille 2016–2018.

Linnanmäki tarjoaa kävijöilleen iloa ja riemua, ja lisäksi sen toiminnan takana on arvokas yhteiskunnallinen tavoite: suomalaisen lastensuojelutyön tukeminen. Lasten Päivän Säätiön vuoden 2016 tavoite on jakaa 4,3 miljoonaa euroa lastensuojelutyöhön. Linnanmäen yhteistyö ja laitekummipalvelu on linjassa osuustoiminnallisten arvojen kanssa ja tarjoaa lisäarvoa asiakasomistajille.

– Tämän yhteistyön kautta voimme olla osaltamme mukana lastensuojelutyössä. Haluamme tuottaa ilolla hyvää eli tarjota asiakasomistajille lippujen kautta etuja ja luoda niiden tuoman hyödyn avulla iloa arkeen. Olemme erittäin tyytyväisiä, että saamme jatkaa yhteistyötä yhden tunnetuimman lastensuojelussa mukana olevan tahon kanssa, kertoo yhteysjohtaja Marjaana Saarikoski SOK:lta.

Kahdesta viiteen laitekummia työskentelee huvipuistossa kesäkuun alusta elokuun loppuun. Laitekummin voi pyytää laitteeseen lapsen seuraksi, kun huoltaja ei voi, tai ei uskalla itse mennä laitteeseen. Eniten laitekummit pyörivätkin hurjimmissa laitteissa kuten Ukossa ja Kingissä.

– Laitekummit ovat saaneet todella hyvää palautetta. Kiitosta tulee erityisesti siitä, että lapset voivat mennä laitteisiin, joihin he eivät muutoin yksin pääsisi. Meillä on ilo tarjota laitekummit kaikille huvittelijoille, kertoo HOK-Elannon aluejohtaja Tuomas Ahola.

Linnanmäki on ollut S-ryhmän yhteistyökumppani vuodesta 2007. Linnanmäen rannekkeita myydään Sokoksissa ja Prismoissa. Myyntipisteistä saa rannekkeet edullisimpaan hintaan S-etukorttia näyttämällä.

Linnanmäen Huvipuisto aukeaa yleisölle la 23.4.2016.