Liityntäpysäköinnin pilotti käynnistyy Prisma Koivistonkylässä


23.5.2018

Pirkanmaan Osuuskauppa ja Tampereen kaupunki ovat sopineet liityntäpysäköintikokeilusta Prisma Koivistonkylän pysäköintialueella 1.6.2018 alkaen.

Liityntäpysäköinnille varataan arkipäivisin 34 pysäköintipaikkaa

Sopimuksen myötä Prisma Koivistonkylän parkkialueelta, ABC-mittarikentän läheisyydestä varataan liityntäpysäköinnin käyttöön 34 parkkiruutua arkipäivisin kello 5–18. Ilta-aikaan ja viikonloppuisin paikat ovat Prisman asiakkaiden käytössä. – Paikat merkitään liikennemerkein ja niiden käyttöä valvoo Tampereen kaupungin pysäköintivalvonta, kertoo toimialajohtaja Ville Jylhä Pirkanmaan Osuuskaupasta.

Liityntäpysäköintialueelta on lyhyt matka Ekankulman pysäkille, josta on hyvä joukkoliikennetarjonta. Liityntäpysäköinti tarjoaa mahdollisuuden jättää kätevästi auto parkkiin ja jatkaa siitä bussilla eteenpäin. Tavoitteena on lisätä kestävää liikkumista ja helpottaa keskustan ruuhkaisuutta. – Haluamme myös helpottaa arjen kiireitä. Kauppaostokset hoituvat kätevästi samalla, kun liityntäpysäköinti on Prisman pihassa, Jylhä jatkaa. 

Kyseessä on vuoden kestävä pilotti, jonka jatko arvioidaan käytön ja saatujen kokemusten mukaan. Kokeilun aikana paikkojen käyttöastetta seurataan tarkasti, minkä lisäksi liityntäpysäköinnin käyttäjille tehdään kyselyjä palvelun toimivuudesta. – Haluamme selvittää, minkälainen tarve liityntäpysäköinnille on ja miten se sopii Prisman kaltaisen, asiakasvirraltaan merkittävän kauppapaikan yhteyteen, Tampereen kaupungin liikenneinsinööri Heljä Aarnikko kuvailee.

Koivistonkylän lisäksi vastaavanlaisia kokeiluja saattaa lähiaikoina olla tulossa myös muihin Pirkanmaan Prismoihin. – Mikäli järjestely osoittautuu toimivaksi, tulemme todennäköisesti kartoittamaan mahdollisuuksia liityntäpysäköinnin järjestämiseen muuallakin, Jylhä toteaa.


Lisätietoja:
Pirkanmaan Osuuskauppa, toimialajohtaja Ville Jylhä, 010 767 0079
Tampereen kaupunki, liikenneinsinööri Heljä Aarnikko, 040 806 4917