27.12.2018
Suomalaiset ovat ottaneet helpon ja kätevän lähimaksun omakseen nopeassa tahdissa. Ensimmäiset lähimaksukortit tulivat käyttöön vuonna 2014 ja nyt S-Pankin korttiostoista jo puolet tehdään lähimaksulla. Lähimaksun rajan nosto 25 eurosta 50 euroon huhtikuussa lisää lähimaksun suosiota entisestään.
Suomalaiset ovat jo tottuneita lähimaksun käyttäjiä. S-Pankin korteilla tehtävistä debit- eli pankkikorttimaksuista jo 50 prosenttia on lähimaksuja. S-Pankki toi lähimaksun kortteihinsa ensimmäisten pankkien joukossa vuonna 2014. Nyt jo 2 miljoonalla suomalaisella on käytössään S-Etukortti Visa, jossa on lähimaksuominaisuus.
Huhtikuussa lähimaksujen yläraja nousee 25 eurosta 50 euroon. Muutoksen taustalla on asiakkailta tullut palaute, ja myös pankit ja kaupat ovat kannattaneet rajan nostamista.
”Lähimaksun suosio on kasvanut jopa yllättävän voimakkaasti ja uskon, että lähimaksurajan nostaminen 50 euroon tulee lisäämään sen osuutta entisestään. Mielenkiinnolla odotan myös, miten vauhdikkaasti S-ryhmän kaupoissa juuri mahdolliseksi tullut mobiilimaksaminen otetaan käyttöön”, sanoo S-Pankin korttiasiantuntija, tuoteryhmäpäällikkö Marketta Lundell.
50 euroa valikoitui uudeksi rajaksi muun muassa kortinkäyttäjiltä tulleiden palautteiden ja kansainvälisen vertailun perusteella. Lähimaksurajaa on aiemmin nostettu onnistuneesti muun muassa Ranskassa 20 eurosta 30 euroon ja Saksassa 25 eurosta 50 euroon.
”Lähimaksurajojen nostaminen ei ole lisännyt väärinkäytöksiä muissa maissa. Jatkossakin kaikki vähän isommat maksut varmennetaan joka kerta”, Lundell kertoo. Maksut varmennetaan tarkistamalla, että tilillä on riittävästi katetta ja että korttia ei ole esimerkiksi ilmoitettu kadonneeksi. Lisäksi jatkossakin tunnusluku täytyy aina välillä näppäillä maksupäätteeseen.
”Lähimaksaminen on turvallinen ja nopea tapa maksaa ostokset, mutta 25 euron raja jää helposti liian alhaiseksi vaikkapa perheen ruokaostoksissa. Muutos helpottaa varmastikin meidän kaikkien arkea”, Lundell kertoo.
23.9.2024 | Ravintolat | Tiedote
18.9.2024 | Etu | Kimpassa | Tapahtumat
18.9.2024 | Etu | Kimpassa | Tapahtumat