Kuopio on S-ryhmän muotipääkaupunki


21.4.2013

– Täältä ei maakunnan ihmisen tarvitse lähteä vaateostoksille Helsinkiin, toteaa kuopiolainen muotivaikuttaja Urkki Keinänen ylpeänä. Hän on asiassa aivan oikeassa.

Menneinä vuosikymmeninä Kuopio tunnettiin vaateteollisuudestaan. Aika on sittemmin ajanut savupiipputeollisuuden ohi, mutta vaikutusvaltaisten muotijättien jäljet näkyvät kaupungissa edelleen. Asiakasomistajan näkökulmasta Kuopion pukeutumisvalikoima on suorastaan ainutlaatuinen: S-ryhmään kuuluvat keskustan Sokos-tavaratalon lisäksi myös Nina-, Henri- ja Companys-erikoisliikkeet.

Sokoksen tavaratalo on palvellut asiakkaita samalla paikalla Kuopion torin reunalla jo yli 40 vuotta. Tällä hetkellä Sokoksen korttelissa tehdään remonttia, joka valmistuu kesällä 2013.

Sokoksen kanssa samassa kiinteistössä toimivat Urkki ja Maikki Keinäsen 2000-luvun alkupuolella perustamat pukeutumisen erikoismyymälät Nina ja Henri. Nina ja Henri kuuluvat nykyisin Osuuskauppa PeeÄssälle, mutta niiden edustama erikoisvaateliike-linja on pysynyt samana alusta saakka. Ninalla ja Henrillä on muun muassa omat itsenäiset sisäänostajat.

Matkus kiinnostaa naapureitakin

Kuopion kauppaliikkeistä ei voi puhua mainitsematta Kauppakeskus Matkusta. Vitostien varteen marraskuussa 2012 avattu Suomen viidenneksi suurin kauppakeskus houkuttelee ohikulkijoita noin 90 erikoisliikkeellään – ja vieressä sijaitsevalla IKEA-tavaratalolla. Asiakkaita käy kuopiolaisten lisäksi Joensuusta ja Jyväskylästä, ja oman ryhmänsä muodostavat Tahkolla lomailevat turistit. Ninalla ja Henrillä on myymälä myös Matkuksessa, lisäksi pohjoissuomalainen Osuuskauppa Arina on avannut Matkukseen ruotsalais-tanskalaista muotia myyvän Companys-naistenvaateliikkeen.

Urkki Keinäsen mielestä Kuopio on nyt selkeästi Itä-Suomen kaupan keskus. Hän toivoo paikallisten yrittäjien verkostoituvan ja tekevän yhteistyötä keskusta-alueen, Matkuksen ja koko maakunnan kesken.

– Oma ohjeeni kaupankäyntiin on aina ollut ”Yllätä asiakas joka päivä”. Meillä on Kuopissa kaikki: hyvät merkit, houkuttelevat myymälämiljööt ja savolainen asiakaspalvelu!