Kodin Terran peruskiven muuraus Kolmenkulman alueella


27.8.2009

Tampereen, Nokian ja Ylöjärven kaupungit ovat käynnistäneet vuonna 2005 seutuyhteistyönä mittavan yritysaluehankkeen, joka tulee olemaan seutukunnan laajin. Pirkanmaan Osuuskauppa osallistuu uuden Kolmenkulman alueen palvelutarjonnan tuottamiseen asemakaavan mukaan vaiheittain. Osuuskaupan tavoitteena on kehittää vetovoimainen tilaa vievän kaupan ja matkailun kaupallinen alue Nokialle ja Tampereen läntiselle kaupunkiseudulle.

Ensimmäisessä vaiheessa osuuskauppa rakentaa alueelle Kodin Terran ja Pirkanmaan suurimman ja tarjonnaltaan monipuolisimman ABC-liikennemyymälän. Rakennustyöt alueella ovat nyt käynnistyneet, ja Pirkanmaan Osuuskaupan ensimmäisen Kodin Terran peruskivi muurataan torstaina 27. elokuuta klo 14.00.

Kodin Terra on monipuolinen myymälä, jossa keskitytään sisustamiseen, rakentamiseen, remontointiin sekä pihaan ja puutarhaan. Asiakasomistajille tarjotaan edullisia ja monipuolisia ratkaisuja kotiin, puutarhaan, piharakentamiseen ja vapaa-ajan asuntoon. Lisäksi Terrasta saa Bonusta S-Etukortilla.

Pirkanmaan Osuuskauppa on ostanut Nokian kaupungilta Kodin Terran tontin, jolla on rakennusoikeutta noin 23 700 m2. Myymälän kokonaisalan on suunniteltu olevan yli 17 000 m2, ja siihen tulee Pirkanmaan alueen suurin katettu noutopiha. Autoileville asiakkaille pysäköintipaikkoja tulee noin 500. Tavoitteena on käynnistää liiketoiminta keväällä 2010. Osuuskaupan tavoitteena on rakentaa lähivuosina Tampereen seutukunnalle kaksi Kodin Terraa, toinen Kolmenkulmaan ja toinen Lahdesjärvelle.

Uuteen ABC Kolmenkulman noin 3 500 m2 kokoiseen liikennemyymälään on suunniteltu mittarikentän lisäksi S-market, 800 asiakaspaikkainen ravintola, pesukatu ja jonkin verran ulosvuokrattavaa tilaa etumyymälöille. ABC-liikennemyymälä tullaan teemoittaan sisustuksellisesti Nokian pitkää teollisuushistoriaa kunnioittaen. Osuuskaupalla on tällä hetkellä kuusi ABC-liikennemyymälää, mutta ei vielä polttonestekaupan palveluja Nokialla.

Ensimmäisen vaiheen kokonaiskustannukset – sekä Kodin Terra että ABC-liikennemyymälä – ovat noin 30 miljoonaa euroa. Kodin Terra tulee työllistämään 50-60 henkilöä ja ABC-liikennemyymälä noin 70.

Toisessa vaiheessa osuuskaupan tavoitteena on rakentaa tilaa vievälle kaupalle vuokrattavaa tilaa noin 6 000 m2.

Kokonaispinta-alaltaan Kolmenkulman kaavoitettava alue on runsaat 600 hehtaaria, ja jo yhdessä rakennettujen yritysalueiden kanssa se muodostaa yhteensä yli 850 hehtaarin yrityskeskittymän. Uudelle alueelle on arvioitu syntyvän yli 10 000 työpaikkaa. Osuuskaupalle alue on kiinnostava hyvän logistisen sijaintinsa Tampereen ohikulkutien ja Porin tien risteyskohdassa ja lähiasutusalueen kannalta. Kahdenkymmenen kilometrin säteellä alueesta asuu väestöä yli 100 000.

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Timo Mäki-Ullakko, puh. 010 767 0070

Kodin Terrasta Prisma-ketjun johtaja Mervi Sillanpää-Jaatinen, puh. 010 767 0082

ABC-liikennemyymälästä toimialajohtaja Mirko Lännenpää, puh. 010 767 0075