Kesän parhaiden duunipaikkojen haku on alkanut


12.1.2017

Pirkanmaan Osuuskaupalla on noin 3000 työntekijää. Tulevana kesänä lisäksi 500 täysi-ikäistä pirkanmaalaista saa arvokasta kesätyökokemusta Pirkanmaan Osuuskaupassa. Haku kesätöihin on alkanut ja päättyy 2.2.2017.

– Arvostamme hymyä, tervehtimistä, oma-aloitteisuutta sekä aitoa halua palvella asiakkaita. Oikealla asenteella pärjää todella pitkälle, osuuskaupan rekrytointipäällikkö Heini Salo vinkkaa. – Tahtotilanamme on tarjota valituiksi tulleille henkilöille työmahdollisuuksia Pirkanmaan Osuuskaupassa myös jatkossa, joten halukkuus jatkaa työtehtävissä kesän jälkeen katsotaan myös eduksi.
 

Yksi haku riittää, kaikki hakemuksen täyttäneet haastatellaan

Kesätyönhakua Pirkanmaan Osuuskaupassa on uudistettu. Hakija täyttää ainoastaan yhden sähköisen hakemuksen ja jokainen toukokuun alkuun mennessä 18 vuotta täyttänyt hakija haastatellaan. Haussa on myyjiä, liikennemyymälätyöntekijöitä, kokkeja, tarjoilijoita, siistijöitä sekä parturi-kampaajia toimipaikkoihin ympäri Pirkanmaata. Ensimmäinen haastattelukierros toteutetaan alueellisissa rekrytointitilaisuuksissa, joiden päivämäärät löytyvät osoitteesta http://www.workyours.fi/kesaduuni/.


Lisätietoja:
Rekrytointipäällikkö Heini Salo, puh. 010 767 0029