6.9.2018
Tampereen kaupunki, Pirkanmaan Osuuskauppa ja Suomen Arkkitehtiliitto SAFA järjestävät yhteistyössä ilmoittautumiskutsukilpailun Kaleva–Hakametsä-paikalliskeskuksen ydinalueen korttelirakenteesta. Suunnittelukilpailu on luonteeltaan ideakilpailu, jossa haetaan yhteistä näkemystä muodostumassa olevan paikalliskeskusalueen kehitysvisiosta sekä toteutuskelpoista korttelisuunnitelmaa asemakaavoituksen pohjaksi.
Tavoitteena on tulevaisuudessa kehittää alueen nykyisen keskipisteen, Prisma Kalevan, ympärille paikalliskeskus, joka pitää sisällään liikenteen vaihtopysäkkialueen, asumista, palveluita ja uutta liikerakentamista. Ideoitavaan alueeseen kuuluvat Sarvijaakonaukion (Hakametsän) joukkoliikenteen vaihtopysäkkialue, Prisma Kalevan pohjoispuolelle nykyisin jäävä pysäköintikenttä, Prisman länsipuolisten liikerakennusten alue sekä Sammonkadun ja Rieväkadun katualuetta.
Tavoitteena viihtyisä asumisen ja palveluiden kokonaisuus
Kilpailutehtävänä on laatia toiminnallisesti, kaupunkikuvallisesti sekä arkkitehtonisesti korkeatasoinen korttelirakennesuunnitelma. Kilpailussa toivotaan mielenkiintoisia ja toteutuskelpoisia ideoita korttelirakenteesta, jossa erimuotoiset liiketilat ja palvelut sekä uudenlaiset asumisratkaisut lomittuvat laadukkaaksi kokonaisuudeksi viihtyisien ja elävien julkisten ulkotilojen yhteyteen. Painopisteenä on julkisen kaupunkitilan ja korttelirakenteen suunnittelu sekä alueelle soveltuvan liike- ja asuntorakentamisen ideointi.
Kilpailussa haetaan ideoita myös alueen helppoon ja sujuvaan saavutettavuuteen kaikilla liikkumismuodoilla, sekä henkilö- että huoltoliikenteessä.
Prisma on kokonaisuuden veturi, joka palvelee pirkanmaalaisia asiakasomistajia
Prisma Kaleva on Pirkanmaan suurin hypermarket ja Tampereen suurin päivittäistavarakauppa palvellen noin 4,7 miljoonaa asiakasta vuodessa. Myyntitilaa on 25 000 m² kahdessa kerroksessa. – Viimeisin suurempi uudistus tehtiin 2015–2016 ja tuleva kehitys lisää entisestään Prisma-keskuksen merkitystä alueen veturina. Tehtävänämme on helpottaa pirkanmaalaisten arkea kehittämällä osuuskaupan palvelutarjontaa siellä, missä asiakasomistajamme asuvat ja liikkuvat, toimialajohtaja Ville Jylhä kiteyttää.
Lisätietoa kilpailusta ja ilmoittautumisesta http://www.tampere.fi/kalevahakametsa
23.9.2024 | Ravintolat | Tiedote
18.9.2024 | Etu | Kimpassa | Tapahtumat
18.9.2024 | Etu | Kimpassa | Tapahtumat