Kädet taikinassa


16.4.2019

Tampereen Koskipuistossa, Hämeenkadun varrella sijaitsevassa ravintola Puistossa jauholeipuri Kristjan Varikon päivä alkaa 5.30, ravintolan omassa leipomossa.

– Aloitan päivän aina leipomalla leivät edellisenä päivänä valmistamistani taikinoista. Leivon leivät, sämpylät, pullat ja kakut aina taikinaa myöten itse. Kahdeksan aikaan Kristjan paistaa pullat, juuri ennen Puiston aukeamista.

– Puistossa kaikki pullat ja leivät valmistetaan pitkällä kohotuksella. Maku on monin verroin parempi, kun taikinat tehdään päivää aikaisemmin
ennen paistoa, Kristjan jatkaa.

Puiston ravintolassa, kahvilassa ja herkkukaupassa myydään oman leipomon tuotteita. Kaikki ravintola Puiston leivät tehdään itse. Herkkukaupasta voi puolestaan hakea päivän tuoreet leivät tai pullat mukaan kotiin. Herkkukaupan valikoimiin leivotaan mm. herkullisia
sämpylöitä, Rustic-leipää, focacciaa ja tomaattirosmariini- focacciaa. Kaikki on leivottu talon omien reseptien mukaan. Kristjanin itse suunnittelemia, ja suosituimpia, tarjolla olevia tuotteita ovat nutellakakku ja mango-passionjuustokakku.

– Kakkureseptit ja pullataikinan reseptit ovat kaikki itse testaamalla kehitettyjä, Kristjan kertoo. Leivonnassa kaikki raaka-aineet ovat aitoja, mm. mango- ja passionpyreet ovat aidoista hedelmistä, rahka, mascarpone-juusto ja kaikki muukin ovat parasta laatua.

– Euroopassa on totuttu noutamaan tuoretta leipää suoraan leipomosta päivittäin ja toivoisin, että tämä tapa omaksuttaisiin myös meille.

– Tahdon uskoa, että suomalaiset arvostavat käsin leivottua leipää ja käsin leipomisen taitoa. Toivottavasti juurella leipominen yleistyisi,
Kristjan pohtii. Hän kannustaa kokeilemaan rohkeasti juurella leipomista: – Kun alkuun päästään, niin se ei ole ydinfysiikkaa. Helpoimmin tietysti saat parasta, Kristjanin leipomaa leipää valmiina ja rapean tuoreena joka päivä Puistosta.

puistoravintola.fi