16.12.2022
Joulun alla tontut kirjaavat muistivihkoihinsa, kuka on ollut kiltti ja kuka tuhma. Aina kun asioin kaupassa, minäkin teen tonttutyötä: tarkkailen asiakaspalvelua ja seuraan, kuinka herkässä myyjien hymyt ovat.
Mielestäni jokainen kohtaamani Pirkanmaan Osuuskaupan työntekijä pääsee kilttien listalle. Saan myymälöissämme aina iloisen tervehdyksen ja myyjiltä löytyy aikaa auttaa. Yrityksemme perustettiin jo 120 vuotta sitten, joten yhdessä tekemistä ja iloista palvelukulttuuria onkin ehditty harjoitella pitkään.
Pispalan Salen apulaispäällikkönä tiedän, että kaupan pyörittäminen on monipuolisempaa puuhaa kuin asiakkaat ehkä heti arvaavatkaan. Asiakaspalvelun, hyllytyksen ja kassatyön lisäksi piisaa toimistohommia, ja etenkin kiiresesonkeina päivistä tuntuvat loppuvan tunnit kesken. Jotta pinna ei kiristyisi, tarvitaan työkavereiden tukea.
Pirkanmaan Osuuskauppa on siitä erityinen työpaikka, että meillä turhat tittelit on heitetty romukoppaan. Kun yhteishenki on hyvä, työhön ja työpaikkaan on helppo sitoutua. Henkilökunnan iloisuus välittyy aina asiakkaillekin. Hymy ei maksa mitään, mutta se on taatusti mieleenpainuva käyntikortti.
Kenties juuri hyvä ilmapiiri on syy siihen, että kauppaamme saapuu asiakkaita pitkänkin matkan päästä. Meidän Sale on tärkeä kohtaamispaikka, jossa vaihdetaan päivittäiset kuulumiset.
Kaupassa näkee elämän koko ketjun. On ilo seurata, kuinka Pispalan lapset kasvavat. Ensin taaperot työntävät lastenkärryjä ja pian piiperöt käyvätkin ihan itse ostoksilla. ”Tuttuun kaupantätiin voi luottaa”, sanovat niin lapset kuin vanhemmatkin. Tätä osuustoiminnallisuus on parhaimmillaan – yhdessä elämistä ja toisiimme turvaamista. Alueen hyvinvoinnista vastuun kantamista.
Lähimmäisten huomioiminen on näin joulunaikaan erityisen tärkeä teema. Toivon, että tänä jouluna jokainen löytää kiireen keskeltä pienen hetken ja kysyy toiselta ihmiseltä – työkaverilta, asiakkaalta tai vaikka sukulaiselta – mitä kuuluu ja voinko olla avuksi. Kun meillä on pokkaa ja sydäntä kohdata toisemme, voimme kaikki pikkuisen paremmin.
Halataan, kun tavataan!
Jouluterkuin
Annele Naroma
Pispalan Salen apulaispäällikkö
13.2.2025 | S-Pankki / asiakasomistajuus | Tapahtumat
13.2.2025 | ABC | Parturi-kampaamo | Prisma | Ravintolat | Ruoan verkkokauppa | S-market | S-Pankki / asiakasomistajuus | Sale | Sokos / Sokos Emotion | Tiedote
11.2.2025 | Kampanja | Sokos / Sokos Emotion