Intohimoa, makeita passeja, elämyksiä, yhteisöllisyyttä…


26.9.2018

Klubi 2027 rakentaa menestystä kohti unelmaa

Kun Akaa-Volleyn miesten lentopallojoukkue selvisi ensimmäisestä mestaruusliigakaudesta ns. kuivin jaloin, saimme idean yhteisöstä, jonka nimi osaltaan kertoo siitä unelmasta, joka elää vahvasti seuran aktiivien keskuudessa. Ykkössarjaan nousun jälkeen joukkueen manageri Risto Lahti asetti tavoitteeksi olla Mestaruusliigassa kymmenessä vuodessa. Kun tavoite täyttyi vuoden etuajassa, oli aika asettaa uusi tavoite. Se on olla Mestaruusliigan mitalipeleissä kymmenessä vuodessa noususta eli viimeistään keväällä 2027.

Klubi 2027 -yhteisö koostuu yrityksistä, jotka ovat merkittävällä panoksella lähteneet yhteistyökumppaneiksemme. Näille kumppaneillemme tarjoamme kullekin erikseen sovitun näkyvyyspaketin, verkostoitumista, yhteisöllisyyttä, suuria tunteita ja eturivin paikan olla mukana rakentamassa tätä yhteistä tarinaa. Kuuntelemme kumppaneitamme herkällä korvalla ja teemme yhdessä asioita molempia osapuolia hyödyttävällä tavalla. Ilman yhteistyökumppaneitamme pelaaminen liigatasolla olisi mahdotonta. Iso kiitos Pirkanmaan Osuuskaupalle hyvin sujuvasta yhteistyöstä!

Suuria tunteita sekä voittojen että tappioiden myötä

Ensimmäisen liigakauden aikana saimme tottua siihen, että varsinkin ottelupäivinä syke on korkeammalla ja pelipäivää elää ns. joka solullaan. Otteluiden jälkeiset tunnit ovat niin voittojen kuin tappioidenkin myötä sellaiset, että muutamaan tuntiin on ihan turha mennä nukkumaan.

Toiseen liigakauteen lähdemme maltillisella tavoitteella, joka on sarjapaikan säilyttäminen ilman karsintoja. Kevään ja kesän aikana joukkueemme on vahvistunut ensimmäiseen liigakauteen nähden niin vahvasti, että joukkueen sisällä tavoite on mahdollisesti korkeammallakin. On ollut hieno seurata, kuinka uusi päävalmentajamme Oliver Lüütsepp johtaa joukkuetta. Vaatimustaso on koko ajan korkealla ja pelaajia, varsinkin nuorempaa kaartia, opastetaan kädestä pitäen. Kiitosta jaetaan, kun sen aika on ja eteenpäin mennään joukkueena. Kun Oliver vielä tarjoaa apuaan muihinkin taustatoimiin, täytyy jo näin ennen kauden alkua antaa hänelle iso kiitos ammattimaisesta toiminnasta!

Jo ensimmäisen liigakauden aikana saimme runsaasti kiitosta kotiotteluidemme tunnelmasta. Mm. Ruutu + – lähetyksissä mainittiin useamman kerran, että Toijalan monitoimihallilla on liigan paras tunnelma. Innokkaat fanimme levittivät tätä tunnelmaa myös vierasmatseihin. Olemme kuulleet, että alkavalle kaudelle faniporukka on kehitellyt runsaasti uutta niin visuaaliselle puolelle kuin kannustushuutoihinkin. Fanimatkoja on tarkoitus tehdä entistä enemmän ja entistä suuremmalla joukolla.

Toivotamme kaikki pirkanmaalaiset tervetulleiksi kotiotteluihimme Toijalan monitoimihallille!

Markku Kuoppa
toiminnanjohtaja
Akaa-Volley