Ikaalisten S-market remontoitiin moderniksi ja energiatehokkaaksi


10.4.2013

Sadat uudet tuotteet täyttävät paikallisten ja ohikulkevien työmatkalaisten toiveita

Ikaalisten S-market on uudistunut. Remontissa myymälän kassalinjasto, pullonpalautusjärjestelmä ja hyllyjä uusittiin. Energian säästämiseksi kylmäkalusteet vaihdettiin ovellisiksi. Lisäksi myymälä on saanut uuden raikkaan ilmeen.

– Lähialueen asukkaiden lisäksi myymälässä käy paljon työmatkalaisia. Nyt voimme palvella asiakkaitamme monipuolisemmin ja sujuvammin. Uusi kassalinjasto ja selkeä tuoteasettelu helpottavat asiointia kiireen keskellä, S-marketien ja Salejen ryhmä- ja järjestelmäpäällikkö Kimmo Vuorinen kertoo.

Satoja uusia tuotteita herkullisista juustoista välipaloihin
Uudistuksen myötä myymälän tuotevalikoimaa kasvatettiin sadoilla tuotteilla. Marketpäällikkö Taina Hakala mainitsee, että varsinkin uudet juustot ja välipalatuotteet ovat herättäneet kiinnostusta.

Myymälä on ollut auki remontin ajan, joten asiakkaat ovat voineet seurata uudistusten etenemistä kauppareissuillaan.
– Olemme saaneet positiivista palautetta siitä, että oman kaupan uudet kylmälaitteet säästävät energiaa, Hakala kertoo.

Avajaisohjelmaa torstaista lauantaihin
S-market Ikaalinen kutsuu vanhat ja uudet asiakkaat juhlimaan uutta myymälää torstaista lauantaihin 11.–13.4. Torstaina on tarjolla paikallisen Koiviston kotileipomon kakkua sekä kahvia kello 10–18. Avajaispäivien aikana S-marketissa tapahtuu monenlaista muutakin mukavaa. Luvassa on muun muassa maistatuksia, arpajaisia ja kilpailuja.

Lisätietoja:
ryhmä- ja järjestelmäpäällikkö Kimmo Vuorinen, puh. 010 767 0087
marketpäällikkö Taina Hakala, puh. 010 767 1450