2.6.2018
Vuonna 2017 me Pirkanmaan Osuuskaupassa jatkoimme valitsemallamme, herkullisella tiellä. Samalla kun kehitämme ruokatuotettamme, panostamme voimakkaasti henkilökuntamme ruokaosaamiseen taataksemme asiakkaillemme paitsi laadukkaat raaka-aineet, myös ammattitaitoisen ja inspiroivan palvelun vuoden jokaisena päivänä.
Toimialajohtaja Anna Mari Koutroukides viettää mielellään aikaa Koskipuistoon syyskuussa 2017 avatun Puiston kahvilassa tarkkaillen Hämeenkadun vilinää. Puisto on yksi Pirkanmaan Osuuskaupan viime vuoden tärkeimmistä investoinneista, johon haettiin suunnitteluvaiheessa runsaasti oppia maailmalta. – Rosson toiminnan päätyttyä toteutimme kiinteistössä mittavan remontin, mikä mahdollisti ravintolan, kahvilan ja herkkukaupan yhdistävän, suomalaisittain täysin uniikin konseptin luomisen, Koutroukides kertoo ilmeisen tyytyväisenä lopputulokseen.
Toimialajohtajan mielestä konsepti ei kuitenkaan ole Puiston ainoa valtti. – Itse ruoka on tietenkin todella tärkeässä osassa ravintolatoiminnassa. Puistossa hyödynnetään rohkeasti paikallisten tuottajien tuotteita, esimerkiksi ravintolan oma mozzarella valmistetaan Mouhijärven Herkkujuustolassa, kuha kalastetaan päivittäin Pyhäjärvestä ja artesaanijäätelöt valmistetaan paikan päällä omien jäätelömestareidemme toimesta, Koutroukides kertoo.
Apua arkeen, laatua lautaselle
Vaikka ravintolassa onkin mukava käydä silloin tällöin, suurimman osan viikosta ihmiset syövät kotonaan, itse valmistamaansa ruokaa. – Osuuskaupan tärkein tehtävä on tuottaa palveluja asiakasomistajilleen viikon jokaisena päivänä, eli erityisesti arkena, toteaa vt. toimialajohtaja Jyrki Halme. Tässä avainasemassa ovat ruokakauppojen tuotteiden laatu ja hinta. – Viime vuonnakin jatkunut ruoan halpuuttaminen on laskenut asiakkaiden ostoskorin hintaa jo usean vuoden ajan. Halpuuttamista ei kuitenkaan ole tehty laadun kustannuksella, vaan kiinnitämme erityistä huomiota siihen, että tarjoamamme ruoka ei ole ainoastaan edullista, vaan myös korkealaatuista, Halme lupaa.
Viime vuonna osuuskauppa panosti voimakkaasti myös Oma keittiö -palvelutiskien toiminnan ja ruokatuotteen kehittämiseen. – Oma keittiöt tarjoavat päivittäin herkullista valmista ruokaa sekä laadukkaita, tuoreita raaka-aineita kotikokeille, Halme kertoo. – Kaikki palvelutiskien salaatit ja suuri osa valmiista lämpimistä ruoista valmistetaan päivittäin omilla resepteillämme, omin käsin paikan päällä. Tämän lisäksi tarjolla on paikallisten tavarantoimittajiemme tuotteita, kuten Tapolan mustaamakkaraa, Halme kertoo tyytyväisenä.
Avainasemassa osaava henkilökunta
Prisma Linnainmaan Oma keittiö -tiskin takana asiakkaita palvelee hymyssä suin Pirkanmaan Osuuskaupan järjestämää ruokamestari-erikoisammattitutkintoa suorittava Sari Koskinen. – Olen ollut kaupan alalla töissä jo yli kahdeksan vuotta ja suorittanut työtehtäviä hyllytyksestä kassatyöskentelyyn. Palvelutiskillä en ollut kuitenkaan aiemmin työskennellyt, vaikka olenkin aina halunnut oppia enemmän ruoasta, sen valmistamisesta, lihan ja kalan käsittelystä ja muusta ruoanlaittoon liittyvästä, Koskinen kertoo hymyillen. – Kun sitten eräänä päivänä taukohuoneen seinälle ilmestyi ilmoitus ruokamestarikoulutuksesta, ei päätöstä hakea mukaan tarvinnut kauaa miettiä.
Osuuskaupan oma ruokamestarikoulutus pitää sisällään opetusta niin Oma keittiö -palvelutiskeillä tarvittavasta käytännön osaamisesta kuin organisaation strategiasta ja elintärkeästä taustatyöstä. Sari pitää koulutusta erinomaisena tienä ruoan ammattilaiseksi. – Ruokamestarin tulee olla aidosti kiinnostunut ruoasta, hallita tilaus-, omavalvonta- ja reklamaatiokäytännöt, osata palvella asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla sekä tietysti tärkeimpänä osata valmistaa herkullisia, eri ruokavalioihin sopiva ruokia sekä neuvoa myös asiakkaita ruoan valmistuksesta ja raaka-aineiden käyttötarkoituksesta, Koskinen luettelee innostuneena.
Ruokamestarien ja yleensäkin henkilökunnan ruokaosaamisen kehittämiseksi Pirkanmaan Osuuskaupassa on otettu käyttöön useita erilaisia käytäntöjä. – Kannustamme henkilökuntaa rohkeasti ”murustelemaan”, eli juttelemaan rennosti asiakkaiden ja toistensa kanssa ruoasta ja ruoan valmistukseen liittyvistä asioista jokaisena työpäivänä, vt. toimialajohtaja Halme kertoo. – Lisäksi käytössämme on oma koekeittiömme Makupaja, jossa koulutamme henkilökuntaamme jatkuvasti ruoan saloihin. Myös neljä kertaa vuodessa julkaistavat omat reseptivihkomme ovat osa tätä työtä. Niistä hyötyvät niin henkilökuntamme kuin ennen kaikkea asiakkaamme, Halme kertoo tyytyväisenä.
9.10.2024 | Kampanja | Sokos / Sokos Emotion
23.9.2024 | Ravintolat | Tiedote
18.9.2024 | Etu | Kimpassa | Tapahtumat