Hätäapukeräys taifuunin uhrien auttamiseksi


15.11.2013

Suomen Punainen Risti järjestää hätäapukeräyksen Filippiinien taifuunin uhrien auttamiseksi.

Supertaifuuni Haiyanin tuhot Filippiineillä ovat valtavat. Rakennuksista on tuhoutunut pahimmilla alueilla yli 90 prosenttia ja suurin osa kodeista, kouluista ja terveyskeskuksista on käyttökelvottomia. Sähkö- ja tietoliikenneyhteydet ovat poikki ja tieyhteydet heikot. Ihmiset vaeltelevat pimeillä kaduilla ilman ruokaa, vettä ja suojaa. Myrskyn jäljiltä on edelleen kadoksissa valtava määrä ihmisiä. Rikollisuus ja turvattomuus lisäävät ahdistusta ja hätää.
 
Punainen Risti auttaa paikan päällä mm. jakamalla ensivaiheen katastrofiapua, avustamalla perheiden yhdistämistä ja antamalla psykososiaalista tukea. Terveysklinikoiden ja vedenpuhdistusyksikköjen avulla pyrimme vähentämään terveysriskejä alueella. IT-yksiköt puolestaan korvaavat myrskyssä tuhoutunutta tietoliikenneverkkoa avun koordinoinnissa.
 
Apu on nyt todella tarpeen sillä tuoreet viestit työntekijöiltämme Filippiineiltä kertovat, että katastrofi uhkaa laajeta. Alueella sataa ja useisiin kyliin ja kaupunkeihin ei ole lainkaan päästy vielä auttamaan.