Euro kerrallaan kohti mielenrauhaa


20.12.2021

Onko tili tyhjä heti palkkapäivän jälkeen tai kiristyykö pinna odottamattomien menojen edessä? Pirkanmaan Osuuskaupan asiakasomistajapalvelun palveluneuvoja Mari Ilomäki kyllästyi jatkuvaan raha-asioiden murehtimiseen, aloitti säästämisen kympillä kuussa ja kertoo nyt avoimesti Instagram-tilillään, kuinka hän kesytti kurittoman taloutensa.

Arjessa voi sattua yhtä jos toista yllättävää: jääkaappi sanoo sopimuksensa irti tai auton harmiton pikkuvika osoittautuukin useamman tonnin remontiksi. Kumpaankin esimerkkiin liittyy rahanmenoa ja usein myös luottokortin vingahdus. Kerran se vain kirpaisee, mutta mikä neuvoksi, jos sama toistuu monta kertaa peräkkäin? Odottamattomat menot aiheuttivat Marille ja hänen puolisolleen kerta toisensa jälkeen huolta ja isoja luottokorttilaskuja.

– Vuonna 2018 päätin, että asialle on tehtävä jotain, vaikka mieheni ei heti innostunutkaan budjetoinnista. Laitoin aluksi palkkapäivänä kymmenen euroa syrjään. Lisäksi otin käyttöön S-mobiilin Säästäjä-palvelun, joka siirtää jokaisesta korttiostosta pienen summan rahastoon jemmaan.

Kun säästötilin summa alkoi pikkuhiljaa nousta, Marin puolisokin kiinnostui enemmän taloudenhallinnasta. Pian säästämisestä tuli yhteinen juttu, jolle asetettiin selkeät tavoitteet. Ja juuri tavoitteet ovatkin avainasemassa projektin onnistumisessa.

– Realististen, pienten tavoitteiden saavuttaminen motivoi jatkamaan säästämistä ja tähtäämään yhä korkeammalle, Mari vinkkaa.

Avoimesti ja omilla kasvoilla Instassa

Pian säästämisen aloittamisen jälkeen Mari alkoi julkaista aiheeseen liittyvää sisältöä Instagramiin perustamalleen Varallisuusprojekti-tilille.

– Aluksi se oli minulle henkilökohtainen päiväkirja, johon oli helppo kirjata omia ajatuksia ylös. Kerroin siitä vain puolisolleni ja vähän myöhemmin siskoilleni. En olisi osannut kuvitellakaan, että tilille tulee seuraajia enemmänkin!

Nyt Varallisuusprojektilla on jo yli 2 600 seuraajaa. Innokas somettaja uskoo, että taloudenhallinta kiinnostaa, koska se koskettaa lähes kaikkia. Raha-asiat ja taloustermit ovat asiakasomistajien palveluneuvojana työskentelevälle Marille tuttuja, sillä hänen toimenkuvaansa kuuluu myös S-Pankin työntekijöiden perehdyttämistä. Instagramissa hän esiintyy kuitenkin yksityishenkilönä.

– Puhun rahasta avoimesti ja omilla kasvoillani, enkä välttele vaikeitakaan aiheita. Rahapuheelle on somessakin selkeä tarve. Olen silti joka kerta yhtä innoissani ja hämmästynyt, kun joku aloittaa tilini seuraamisen.

Seuraajat lähettävät Marille usein kommentteja ja -kysymyksiä. Hän on saanut kuulla kokemuksia esimerkiksi siitä, kuinka henkilö on päässyt eroon pikavipeistä Insta-tilin innoittamana.

– On ihan uskomatonta kuulla, kuinka iso merkitys tililläni on ollut ihmisten elämään. Olen aina kuitenkin todella tarkka siitä, millaisia neuvoja annan. Voin esimerkiksi kertoa, mitä itse tekisin vastaavassa tilanteessa. Jos joku kuitenkin kysyy sijoituskohteita kerron, etten voi antaa sijoitusneuvoja ja suosittelen kysymään vinkkiä pankista.

Puskuri suojaa elämän kierrepalloilta 

Mari muistuttaa, että säästämisen aloittaminen ei vaadi miljoonaomaisuutta tai edes aiempaa kokemusta. Hän itse aloitti puolisonsa kanssa säästämisen kerryttämällä -tuhannen euron puskurin odottamattomien menojen varalle. Sen jälkeen he tekivät ylimääräisiä lyhennyksiä velkoihin ja kasvattivat myös sijoituksiin menevää kuukausittaista summaa.

– Käytimme niin sanottua lumipallotekniikkaa, jossa velat maksetaan pienimmästä suurimpaan. Emme huomioineet asunto- tai opintolainoja ylimääräisessä velan maksussa, sillä niissä on matalat korot, Mari täsmentää.

Puskurisäästöt toimivat ikään kuin vakuutuksena pahan päivän varalle. Niiden turvin elämän heittämät kierrepallot eivät enää syökse taloutta heti sivuraiteille. Puskurilla voi varautua ennakkoon myös esimerkiksi juhlapyhiin tai vaikka säännöllisesti toistuviin isompiin menoihin, kuten silmälasien uusimiseen. 

Euro eurolta lähemmäs tavoitteita

Seuraava etappi Marin ja hänen puolisonsa talousmatkalla on kolmen kuukauden pakollisia menoja vastaavan puskurin saavuttaminen. Sen avulla perheessä varaudutaan tilanteeseen, joissa molempien tai jommankumman tulot loppuisivat yllättäen esimerkiksi työttömyyden tai sairauden takia.

– Meidän tapauksessamme tavoite on 7 500 euroa. Pakollisiin menoihin lasketaan asumiskulut, ruoka, liikkuminen, terveydenhoito, vakuutukset ja välttämättömät kulut, kuten puhelin.

Kun tämä tavoite on saavutettu, Mari aikoo keskittyä entistä enemmän sijoittamiseen – ja saavutetusta mielenrauhasta nauttimiseen.

– En tavoittele täydellistä taloudellista vapautta, vaan -ennen kaikkea vapautta tehdä itselle merkityksellisiä asioita. Haaveilen siitä, että 10–15 vuoden päästä minun olisi taloudellisesti mahdollista tehdä vapaaehtoistyötä esimerkiksi päivän viikossa, hän visioi vauraampaa tulevaisuuttaan. Tavoitteellinen säästäminen mahdollistaa monenlaista hyvää, myös muille.

Marin säästövinkit jouluun

Joulu on ihanaa yhdessäolon aikaa, jolloin myös lompakon nyörit ovat usein höllemmällä. Ruokaan, juomiin, sukulaisten luo tehtäviin matkoihin ja lahjoihin uppoaa helposti euro jos toinenkin. Joulun menoihin voi kuitenkin varautua hyvissä ajoin säästämällä puskuria.

  1. Laske ensin kaikki joulun kulut yhteen: matkat, ruoat, juomat ja lahjat.
  2. Jaa summa 11:llä ja saat kuukausittain säästettävän euromäärän.
  3. Aloita säästäminen joulua varten jo tammikuussa.
  4. Pysy suunnitelmassa ja nauti joulusta ilman rahahuolia!
Näin otat S-mobiilin Säästäjän käyttöön
  1. Avaa S-mobiili-sovellus. Käy läpi tilitapahtumiasi parin kuukauden ajalta: voisitko jatkossa laittaa vaikka kymmenen euroa kuussa säästöön?
  2. Klikkaa S-mobiilista pankkipuolelta Säästäjä ja vastaa kysymyksiin. Palvelu on tarkoitettu kaikille riippumatta aiemmasta kokemuksesta säästämisestä tai sijoittamisesta.
  3. Katso, mitä säästämisen tapaa Säästäjä sinulle ehdottaa: tilisäästämistä vai rahastoja.

Seuraa Maria Instagramissa: @varallisuusprojekti