Asiakkaat haluavat heittää Herkussa ostoslistan roskiin ja tarttua punakampelaan ja papaijaan


1.8.2019

Kun Stockan alakerran Food Market Herkku siirtyi Pirkanmaan Osuuskaupalle, keskityttiin pistämään prosessit kuntoon. Sillä ei lunastettu asiakkaiden odotuksia ja luottamusta. Niinpä Herkku kutsui keväällä asiakasomistajia ja ruoalle omistautuneita paikallisvaikuttajia kehittäjäyhteisöön. Osan kanssa toteutettiin
lisäksi ostossafari eli tutkijan tarkastelema kauppareissu.

Herkun kehittämiseen pääsi mukaan myös Pirkanmaan Osuuskaupan Instagramissa. Etenkin nuoremmat kuluttajat haluavat panostaa ruokaelämyksiin ja arvostavat kaupan asiantuntijuutta

– Asiakkaat toivovat Herkun kaappaavan maineensa takaisin erikoistuotteiden luottopaikkana ja inspiraation lähteenä – esimerkiksi arkipäiville halutaan maistatuksia ja teematapahtumia. Juustotiskiämme pidetään edelleen kaupungin parhaana ja siitä aiomme huolehtia jatkossakin: jopa 77 prosenttia Instagramin vastaajista pitää juustovalikoimaa tärkeänä. Visuaalisuuteen kaivataan torimaista tunnelmaa, runsautta, väriä ja valoa, Food Market Herkun ryhmäpäällikkö Mikko Korpela listaa.

Makuja meiltä ja maailmalta

Vaikka tarkat tuotetiedot, pakkausten muovittomuus ja lähiruoka nousivat kehittäjäyhteisössä tärkeiksi teemoiksi, Herkkuun tullaan ennen kaikkea ideoille avoimina.

– Papaijaa, guavaa, kookospähkinöitä ja muuta eksotiikkaa halutaan hevi-osastolle lisää. Useampi ostossafariin osallistunut kertoi sivuuttaneensa kauppalistan ja toimineensa Herkussa impulsiivisesti. Esimerkiksi erään asiakkaan ostoskoriin oli spontaanisti päässyt palvelutiskiltä punakampela. Juuri tästä syystä Herkku on olemassa, Mikko iloitsee.

Herkusta tulee mittavan kesäremontin myötä elämyksellinen yhdistelmä kauppahallia, herkkukauppaa ja bistroa. Avajaisia on tarkoitus juhlia syyskuun lopulla.

– Oli ehdottoman tärkeää ottaa asiakkaat mukaan uudistukseen. Linja on ollut kateissa ja nyt se on mahdollista löytää uudelleen, osallistamisprojektista vastannut asiakaskokemuspäällikkö Heidi Jäppinen hymyilee.