29.11.2019
Haluaisitko napata valmiiksi keräillyt ruokaostoksesi mukaan S-market Pendoliinosta, Prisma Kalevasta vai ABC Lahdesjärveltä? Reilut 5 000 asiakasta klikkasi listalta suosikkipaikkansa ja päätti, minne seuraava Prisma Kauppakassin noutolokerikko sijoitetaan. Kyselyn ykköseksi huikealla 71 prosentilla nousi Prisma Kaleva, jonne salaperäinen noutolokerikko avataan kevättalvella.
Asiakkaat mukana päätöksenteossa
Prisma Kauppakassi-tiimille on kuluvan vuoden aikana ropissut pyyntöjä tuoda uusia noutopisteitä asiakkaiden lähelle. Tiimillä oli omat ajatuksensa siitä, minne noutolokerikko olisi hyvä sijoittaa. Kun puhutaan osuuskaupan avaintehtävistä, kuten asiakkaiden arjen helpottamisesta, ei pelkkä kutina kuitenkaan riitä päätöksentekoon. Pykättiin kysely, jollaista ei aiemmin ollut vielä kertaakaan toteutettu: Vastaajille tarjottiin kolme vaihtoehtoa, ja noutolokerikko luvattiin tuoda suurimman äänimäärän saaneeseen toimipaikkaan. Kysely lähti sähköpostitse laajalle, satunnaiselle vastaanottajajoukolle, ja siihen pääsi vastaamaan myös Pirkanmaan Osuuskaupan somessa. Ei kommervenkkejä, vaan klikkaus, ja enemmistön toive toteutetaan.
Kalevan näköinen noutopiste
Lokerikon tarkkaa sijoituspaikkaa ei Kalevassa ole vielä päätetty. Hyviä käytäntöjä Kauppakassi-tiimi on käynyt katsastamassa esimerkiksi Prisma Triplassa Pasilassa. Asiakaskyselyn avoimissa palautteissa Kalevan lokerikkoa toivottiin muun muassa rakennuksen takapuolelle, jotta ostoskassien nouto sujuisi ruuhkassakin ilman turhaa hermoraastetta.
– Myös sijoittamista pysäköintihalliin on harkittu, mutta lopullista päätöstä ei ole vielä tehty, ruoan verkkokaupan myyntipäällikkö Erika Vakkilainen hymyilee arvoituksellisesti.
Kooltaan Kalevan noutolokerikko suhteutetaan asiakasmäärään, joka on Kalevassa suurempi kuin muissa noutopisteissä: Koivistonkylässä, Lielahdessa, Nokialla ja Linnainmaalla. Tällä hetkellä kaikki ruoan verkkokaupan keräily tapahtuu keskitetysti Prisma Koivistonkylästä, mutta ensi vuonna tavoitteena on aloittaa keräily myös toisessa Prisma-yksikössä. Kauppakassista kuiskitaan myös, että palvelua kehitetään jatkuvasti ja esimerkiksi erästä Kaleva-fanien suosimaa Aasian-herkkua saattaa ensi vuonna olla mahdollista tilata kaikkiin Pirkanmaan noutolokerikkoihin.
Kalevan noutolokerikon lisäksi vuonna 2020 on tavoitteena avata kaksi muuta Prisma Kauppakassi -noutolokerikkoa ja laajentaa kotiinkuljetusaluetta merkittävästi. Tällä hetkellä pilotoidaan myös ruokaostosten toimittamista suoraan asiakkaan jääkaappiin.
Paikallistoiveet laajemmin kuuluville
Noutolokerikkokyselyn yhteydessä vastaajia pyydettiin kertomaan, mihin muuhun he haluaisivat vaikuttaa osuuskaupassa. Vastausten joukosta kuumimmiksi perunoiksi nousivat valikoimatoiveet sekä ekologisuus. Esimerkiksi noutolokerikko-ostosten pakkaamiseen käytetyille muovikasseille toivottiin kovasti muita vaihtoehtoja.
– Tavarat saa jo nyt pyydettäessä paperikasseihin pakattuna. Lähitulevaisuudessa myös pahvilaatikoihin tai kestokasseihin pakkaaminen on todennäköisesti mahdollista, Erika kertoo käynnissä olevista tutkimushaaroista ja lisää, että valikoimatoiveet on viety eteenpäin valikoimatiimille.
Avointen palautteiden riemastuttavan runsas lukumäärä kertoo asiakkaiden halusta vaikuttaa niin oman kaupan kuin alueenkin asioihin. Jatkossa asiakkaiden tapaa osallistua osuuskaupan päätöksentekoon kehitetään niin, että yhä useampi pääsee kertomaan mielipiteensä pikakyselyissä. On kuitenkin melko todennäköistä, että esimerkiksi puolison määräämiin kotitehtäviin osuuskauppa ei vastaisuudessakaan pysty vaikuttamaan, vaikka tällainenkin kaino toive noutolokerikkokyselyn yhteydessä jätettiin.
23.9.2024 | Ravintolat | Tiedote
18.9.2024 | Etu | Kimpassa | Tapahtumat
18.9.2024 | Etu | Kimpassa | Tapahtumat