ABC Lahdesjärven uudistus on pian valmis. – Avajaisia juhlitaan 2.12.


2.11.2017

Liikennemyymälän marraskuun ajan kestäneet uudistustyöt ovat loppusuoralla.

Vuonna 2004 valmistunut ABC Lahdesjärvi on kokenut marraskuun aikana kokonaisvaltaisen kasvojenkohotuksen. – Asiakkaiden toiveiden pohjalta toteutettu uudistus kasvattaa liikennemyymälän valikoimaa ja helpottaa asiakkaidemme arkea, lupaa ryhmäpäällikkö Tarja Nieminen. – Lisäksi muutos näkyy myös ABC:n kalusteratkaisuissa ja varsinkin lapsiperheiden palvelut paranevat huomattavasti, Tarja jatkaa.

Lapsille uudistus tuokin paljon uutta. Leikkialue uudistuu täysin, WC-tiloihin avataan toinen lastenhoitohuone ja viikonloppuisin leikkialueen vieressä tulee palvelemaan lasten oma noutopöytä, josta löytyy niin terveellistä naposteltavaa kuin ravitsevaa kotiruokaakin.

Myös liikennemyymälän muu ruokatarjonta monipuolistuu uudistuksen myötä. – Liikennemyymälän aulaan on kohonnut bakery-piste, jossa tullaan jatkossa tekemään suurin osa liikennemyymälässä tarjottavista leivonnaisista, kuten Pirkanmaan uniikit focacciat ja mieseväs-leivät, Tarja paljastaa. Itse tehtyjen tuotteiden lisäksi pisteessä tulee olemaan myynnissä myös Salen tuotteita ja vastaavasti osa bakeryn leipomista tuotteista saapuu myös Salen valikoimaan. Bakery-tuotteiden lisäksi liikennemyymälän Sale saa valikoimiinsa huomattavasti normaalia laajemman valikoiman Tesco-tuotteita.

Eikä herkkusuitakaan ole unohdettu, sillä uudistuksen yhteydessä Lahdesjärvelle saapuvat Ravintola Puiston omat, käsintehdyt artesaanijäätelöt. – Yhteistyö Puiston kanssa takaa, että Lahdesjärveltä saa jatkossa varmasti koko ABC-ketjun parasta jäätelöä, Tarja hehkuttaa.

Avajaistapahtuma 2.12.

Uudistuksen kunniaksi Lahdesjärvellä vietetään avajaisia lauantaina 2. joulukuuta, jolloin asiakkaat pääsevät tutustumaan uudistuneeseen liikennemyymälään ja nauttimaan mukavasta ohjelmasta ja upeista avajaiseduista.Samalla vietetään myös perinteistä ABC:n joulun avausta – Etuja on niin Salessa kuin ravintolan puolellakin ja paikalla on totta kai myös itse Joulupukki tonttuineen, Tarja kertoo ja vinkkaa: – Myös ABC:n jouluinen noutopöytä on tarjolla 1.12. alkaen hintaan 10,90 euroa.

Avajaistapahtuman ohjelma

  • Soma-nalle ja Apsi Apina paikalla tasatunnein 10-16
  • Joulupukki klo 10-12 ja 13-16
  • Kasvomaalari-tonttu klo 10-16
  • Joulun noutopöytä
  • Maistatuksia

 

Avajaisedut ABC Lahdesjärvellä 1.-3.12.