3.12.2014
Puolen tunnin pikalatauksella kulkee sata kilometriä
ABC, Fortum ja Nissan tuovat yhteistyössä pikalatauspisteitä ABC-asemille. Tarkoituksena on luoda Suomen valtaväylien varrelle pikalatauspisteiden verkosto, joka osaltaan mahdollistaa sähköautoilla liikkumisen. Lahdesjärven latauspiste on valtakunnallisesti seitsemästoista ABC:n yhteydessä oleva latauspiste.
Pirkanmaan Osuuskaupassa latauspisteen paikaksi valikoitui ABC Lahdesjärvi keskeisen sijaintinsa vuoksi. Liikennemyymälä osuu monen matkalaisen reitin varrelle. ABC Lahdesjärven latauspisteen avajaisia vietettiin perjantaina 5.12.
Latauspiste kannustaa asiakkaita ympäristöystävällisyyteen
Lahdesjärvelle on tehty pikalatauspiste, jossa voidaan ladata yhtä autoa kerrallaan. Tämän lisäksi on tarjolla peruslatauspiste, jossa voi ladata kahta autoa yhtä aikaa. Pikalataus palvelee parhaiten sähköautoilijoita valtaväylien varrella, jolloin sähköautolla voidaan tehdä pidempiäkin matkoja. Pikalataus kestää noin 30 minuuttia ja maksimiteho on 50 kW. Tuona aikana saadaan ladattua 80 prosenttia akkujen varauskapasiteetista, joka antaa noin 100 kilometrin toimintasäteen.
– Haluamme kannustaa asiakkaitamme ympäristöystävällisyyteen tarjoamalla monipuolisia vaihtoehtoja. ABC Lahdesjärven pihaan valmistunut sähköauton pikalatauspiste on Tampereen ensimmäinen pikalatauspiste, joka sopii myös Nissan Leafille, polttonestekauppias Riku-Pekka Lehtonen kertoo.
– Teemme jatkuvaa työtä ympäristöystävällisyyden eteen. Joka viidennellä Pirkanmaan Osuuskaupan ABC:llä voi tankata E85-biopolttonestettä, jonka valmistamiseen käytetään osuuskaupan biojätettä. Lisäksi polttonestevalikoimaan kuuluu Smart Diesel, joka palaa perinteistä dieseliä täydellisemmin, jolloin moottorin lähipäästöt ovat pienempiä, Lehtonen jatkaa.
Myös Prisma Lielahden parkkihallista löytyy sähköauton latauspiste.
23.9.2024 | Ravintolat | Tiedote
18.9.2024 | Etu | Kimpassa | Tapahtumat
18.9.2024 | Etu | Kimpassa | Tapahtumat