ABC Kolmenkulma on uudistunut – avajaisia vietetään 3.-4.11.


26.10.2018

Mittavan uudistuksen kokenut ABC on nyt moderni, raikas ja viihtyisä.

Remontti on viimeisiä yksityiskohtia vaille valmis. Ravintola palvelee jo täydellä teholla ja tutuista noutopöydän antimista nautitaan nyt entistä tyylikkäämmässä ravintolasalissa. Vanhojen suosikkien lisäksi tarjolla on maistuva aamupalapöytä, johon kuuluu runsas valikoima leipiä, puuroja, jogurtteja ja lisukkeita sekä kaiken kruununa itse paistettu vohveli.

Uudella bakery-pisteellä valmistuu suolaisia ja makeita kahvilatuotteita aivan asiakkaiden silmien alla – samalla leipomosta leijailee herkullinen pullantuoksu koko ravintolaan. Uudistuksen myötä kahvilan valikoimaan on lisätty paikallisia vaihtoehtoja, esimerkiksi Leipomo Ilonan gluteenittomia tuotteita. Herkutteluun tarjolla on myös maankuuluja, aitoja Arnoldsin donitseja, jotka paistetaan paikan päällä ja kuorrutetaan käsityönä aivan kuin oikeassa Arnolds-kahvilassa.

Lapsille on rakennettu uusi, iso ja toimelias leikkialue, jossa perheen pienimmät saavat temmeltää vanhempien istuessa lähipöydässä nauttimassa ravintolan tarjonnasta. Viikonloppuisin lapsille on tarjolla oma buffetpöytä, jossa tarjoillaan maistuvia ranskalaisia, perunamuusia, kanapaloja, lihapullia sekä lasagnea.

Avajaisviikonloppu 3.-4.11. – etuja ja ohjelmaa koko perheelle

Soma-nalle ja Apsi Apina vierailevat avajaisissa lauantaina klo 11-16 ja sunnuntaina klo 12-17. Hahmot jakavat lapsille heijastimia ja ilmapalloja. Tuotteita on rajattu erä.

Uudistuneessa ravintolassa herkutellaan etuhintaan koko viikonlopun ajan. À la Carte -annokset -15 % (tarjolla klo 10-22) ja Lastenbuffa 3€ (tarjolla klo 11-15).

Arnoldsin herkullisista donitseista tarjoillaan maistiaisia lauantaina klo 11-16 ja sunnuntaina klo 12-17.

Lauantaina klo 9 alkaen Sale tarjoaa viikonlopun Iltalehden kaupan päälle yli 20 € ostoksesta. Lehtiä riittää 500 ensimmäiselle.

Lauantaina klo 13 alkaen jaossa on 300 kpl ABC Kolmenkulmassa paistettuja uunituoreita leipiä.

Juhlan kunniaksi pestään myös autot puhtaaksi. Lauantaina ja sunnuntaina autopesu 10 €.