13.12.2021
Kaupan kulisseissa helinää ja helskettä riittää Korvatunturin tapaan vuoden ympäri. Pitkän ja monipuolisen joulusesongin valmistelut käynnistyvät lähes heti edellisen perään. Esimerkiksi tämän joulun kinkkumäärät tonttutiimi ennakoi jo viime vappuna.
Yksi takuuvarma joulun merkki on kauppojen hyllyille ilmestyvät joulumakeiset ja erilaiset joulukalenterit. Harva asiakkaistamme arvaa, että nämä valittiin jo viime keväänä. Pirkanmaan Osuuskaupalla jouluvalmistelut aloitetaan Korvatunturin tapaan jo hyvissä ajoin.
– Viime maaliskuussa aloitimme valikoiman rakentamisen joulukukkien ja -makeisten osalta. Hieman ennen vappua siirryimme joulukinkkuihin – siinä on hyvä aloitella grillikautta, naurahtaa Pirkanmaan Osuuskaupan valikoimapäällikkö Laura Wirola.
Monelle joulufiiliksen löytäminen keväällä saattaisi olla hieman vaikeaa, mutta kolme vuotta valikoimapäällikkönä työskennellyt Laura kertoo olevansa unelmatyössään.
– Joulu näkyy työpöydälläni ympäri vuoden, mutta minua se ei haittaa. Olen jouluihminen. Olemme puolisoni kanssa antaneet toisillemme jo ensimmäiset joululahjatkin, joulufani kertoo.
Glögit ja marmeladit Laura valikoi tiimeineen myymälöihin suunnilleen juhannuksen aikaan. Syksyllä tahti kiristyy. Silloin keskitytään muun muassa paikallisiin tuotteisiin. Laura esimerkiksi päättää, mitkä Wigrenin lihajalosteista ja Dammenbergin suklaista ruokakauppoihin tilataan. Tärkein syy, miksi joulutohina pyörähtää kauppojen kulisseissa käyntiin näin aikaisin, liittyy suuriin tilausmääriin. Tavarantoimittajille ja valmistajille on saatava ajoissa arvio tilausmääristä, jotta vuoden vilkkaimman sesongin tuotemenekkiin pystytään niin ruoan kuin koristeiden ja muidenkin käyttötavaroiden osalta varautumaan. Ensimmäiset joulutuotteet pannaan myymälöissä esille jo syyskuussa.
– Ennakointi ja tarkat tilausmäärät auttavat myös hävikin pienentämisessä. On tärkeää, ettei ruokaa mene joulunakaan hukkaan, Laura muistuttaa.
Kuin iso palapeli
Toisin kuin muut juhlapyhät, joulu sijoittuu joka vuosi eri kohtaan viikkoa. Se tekee asiakasvirtojen ennustamisesta ja toimitusten ajoittamisesta toisinaan haastavaa.
– Kun viikonpäivät vaihtelevat, on haastavampaa ennakoida, minä päivinä asiakkaat suuntavat jouluostoksille. Tuotemäärien arviointi, logistiikka, varastointi ja esillepano ovat kuin iso palapeli, Laura selittää.
Jouluostokset keskitetään perinteisesti isoihin marketeihin. Salesta taas kipaistaan hakemaan täydennysostoksia tasaisemmin pitkin joulukuuta. Viime joulukuussa vilkkaimmat hetket Pirkanmaan S-marketeissa ja Prismoissa osuivat joulukuun 21.–23. päiville.
Ympärivuorokautiset aukiolot tasaavat joulun ajan isoja asiakasmääriä. Pikkutunneilla ostoksia tekevät kaikenikäiset, eniten kuitenkin alle 35-vuotiaat. Pirkanmaan Prismojen ilta- ja yöajat ovat kasvattaneet tasaisesti suosiotaan, ja myös osa pienemmistä myymälöistä on kokeillut 24/7-aukioloa. Esimerkiksi viime vuonna Hatanpään Salessa sekä Lempäälän ja Urjalan S-marketeissa palvelu pelasi joulun H-hetkellä ympäri vuorokauden.
Voiko jouluhitin ennustaa etukäteen?
Valikoimatyötä helpottavat joulu- ja juhlapyhäanalyysit. Ne tehdään myymälöissä heti joulun jälkeen, ja ne sisältävät tärkeää tietoa joulun onnistumisista ja suosikkituotteista. Silti tulevia jouluhittejä on vaikea ennustaa etukäteen.
– Joulun hittituotteet tulevat usein meillekin vähän yllätyksenä. Osviittaa trendaavista lahjaideoista saa usein somessa eri vaikuttajien ja keskusteluryhmien kautta, Laura sanoo.
Yksi viime joulun myydyimpiä tuotteita oli lihashuolto-vasara, joka kiilasi urheilutuotteiden kärkeen myös Pirkanmaan Prismoissa. Vasarassa kiteytyy Lauran mielestä tänäkin jouluna vallalla oleva hyvinvoinnin ja itseensä panostamisen trendi.
– Urheiluvälineet ovat joka joulun kestosuosikkeja, mutta erityisesti korona-aika on nostanut niiden suosiota. Koti on nykyisin myös treenipaikka, muistuttaa Laura.
Myös kuulokkeet, sähköhammasharjat, erilaiset lautapelit, LEGOt ja Ryhmä Hau -tuotteet löytyvät viime joulun suosikkituotteiden listalta.
Joululahjalla halutaan tehdä hyvää
Joululahjoja mietitään Lauran mukaan yhä enemmän tarpeellisuuden ja saajan mieltymysten mukaan. Laatu on korvannut määrän, ja jouluostoksia tehdään harkiten. Paikallisten yrittäjien tukeminen, vastuullisuus ja hyvinvointi ovat joulun megatrendejä, jotka ovat korostuneet korona-aikana entisestään. Lahjalla halutaan vaikuttaa ja tehdä hyvää.
– Esimerkiksi Kalevan Prismassa myytävät Varalan Urheiluopiston treenipaketit osuvat ajan hermoon. Lahja auttaa paikallista toimijaa ja tukee lahjansaajan hyvinvointia, Laura kiteyttää.
1970: Rubikin kuutio. Vuosikymmenen ylivoimaisesti suosituin joululahjatoive, josta tuli nopeasti kansanvälisesti ostetuin lelu.
1980: Leipäkone. Vuonna 1988 pukinkontista löytyi takuuvarmasti leipää ja pullaa taikova hittikodinkone.
1990: Tamagotchi. Virtuaalilemmikit nousivat ysärillä suursuosioon niin maailmalla kuin suomalaislastenkin keskuudessa.
2000: Piikkimatto. Unettomuuteen ja selkävaivoihin apua luvannut piikikäs joogamatto villitsi joulumarkkinoilla vuonna 2009.
2010: Painohulavanne. Kuntoiluun tarkoitettu, painava hulavanne koki jättisuosion ja loppui kauppojen hyllyltä vuonna 2019.
19.12.2024 | Paikallisia uutisia | Prisma | Vastuullisuus
18.12.2024 | Paikallisia uutisia | Sokos / Sokos Emotion
12.12.2024 | Kampanja | Sokos / Sokos Emotion