Ässäkokkikurssilla tutustutaan ruoanlaittoon


26.10.2018

Ässäkokkikurssi on Marttojen ja S-ryhmän yhteistyössä toteuttama lasten kokkikurssi.

Kurssin alkaessa Marttojen opetuskeittiöön kokoontuneet kurssilaiset kuuntelevat kuuntelee tarkkaavaisina ohjeita. Kun keittiön säännöt ja päivän menu on käyty läpi, päästään jakamaan tehtävät. Keittiössä alkaa hulina, kun jokainen pari aloittaa oman annoksensa kokkaamisen.

Lumi ja Linnea Turunen lukevat tarkasti kasvissosekeiton ohjetta.

– Lapsissa näkyy into tehdä ja kokeilla uusia asioita, kurssin ohjaaja Jenni Höylänen kertoo. Kurssilla tutustutaan keittiöön ja ruoanlaittoon, jokainen pääsee itse tekemään ja oppimaan. – Toivon, että lapset saavat innostuksen ruoan tekemiseen ja raaka-aineiden kokeilemiseen myös kotona, Jenni kertoo ja jatkaa: – Kun lapsi pääsee itse tutustumaan ja näkemään esimerkiksi kasviksia, niitä varmasti uskalletaan myös maistaa herkemmin.

Kurssilaisten yhteistyönä valmistuu herkullinen ateria

Alkuruokana syödään kasvissosekeittoa. Palsternakka on osalle kurssilaisista entuudestaan tuntematon, joten nyt päästään tutustumaan uusiin makuihin. Juurekset kuoritaan ja pilkotaan huolellisesti, sitten kattilaan mitataan sopivasti vettä – tänään opittiin, että vettä on oltava yhtä paljon kuin juureksia.

Pääruoaksi valmistetaan kasvisbolognesea Härkiksestä. Kastikkeeseen lisätään sipulia, porkkanaa ja mausteita, välillä maistetaan ja varmistetaan maku. Ruoan kanssa päästään nauttimaan vastapaistettuja siemensämpylöitä. Sämpylätaikinaan lisätään porkkanaraastetta, mutta niin on tehty kotonakin, joten sämpylöistä tulee varmasti hyviä!

Aterian täydennykseksi tehdään vielä smoothie. Kokkauksen lomassa huomataan, miten koulussa opittuja matematiikan taitoja tarvitaan käytännössä. Kun jogurttia tarvitaan 10 desilitraa, kippoon saa todella kaataa koko litran purkillisen.

Jälkiruokana tarjoillaan tänään mustikkapiirakkaa ja kaurakeksejä. Koko keittiöön leviää herkullinen tuoksu, kun ensimmäinen pellillinen kaurakeksejä valmistuu. Paistopinta näyttää hyvältä ja pellille asettelukin onnistui, sillä keksit eivät tarttuneet toisiinsa paistuessaan. Mustikkapiirakka vaatii hiukan kärsivällisyyttä – voi-sokerivaahtoa on vatkattava viiden minuutin ajan!

Kaius Uusitalo ja Ilona Leikkanen asettelevat piparit tarkasti pellille.

Yhteinen ruokailuhetki kruunaa päivän

Kun ruoat alkavat valmistua ja työpisteetkin on siivottu, on aika kattaa pöytä ja asettaa ruoat tarjolle. Kasvissosekeitto maistuu herkulliselta. – Keitto on hyvää, ihanan oranssia, yksi lapsista iloitsee ja toinen jatkaa: – Siemenet sopii hyvin keittoon! Kaikkia ruokia maistellaan hyvällä ruokahalulla ja erityisesti jälkkärit hupenevat vauhdilla.

Kasvisbolognese maistuu ahkeran kokkailun jälkeen!

Ässäkokkikurssilla on päästy tavoitteeseen: tutustuttu keittiöön, opittu ruoanlaittoa, maisteltu raaka-aineita sekä saatu mahat täyteen. Tästä on hyvä jatkaa kotikeittiössä!