”Asioista on välillä vaikea puhua, mutta kun pääsee puhumaan, niin se helpottaa.”


21.4.2018

Pirkanmaan Osuuskauppa on jo pitkään tehnyt yhteistyötä Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) Tampereen osaston kanssa. Osaston nuorisotyössä korostuvat nuorten kuuleminen, voimavarojen vahvistaminen ja osallisuuden edistäminen.

Nuoret eivät ole yksi yhtenäinen joukko, vaan jokainen heistä on oma itsensä, ainutlaatuinen yksilö. Suurin osa nuorista voi hyvin ja yleisesti ottaen nuorten terveys ja hyvinvointi ovat lisääntyneet. Kuten aikuistenkin osalla, myös nuorten hyvinvointi rakentuu monesta eri asiasta. Koska näistä hyvinvoinnin rakennuspalikoista on paljon tietoa, voimme vaikuttaa nuorten hyvinvointiin perheessä, erilaisissa palveluissa ja vapaa-ajan toimissa. Onkin tärkeää kiinnittää huomioita niihin tekijöihin, jotka suojaavat lapsia ja vahvistavat heidän hyvinvointia. Hyvinvointi ei ole pysyvä etu, vaan siihen on jatkuvasti panostettava. On ylläpidettävä hyviä palveluita ja tuettava vanhempia vanhemman roolissa ja kasvatustehtävässä.

Nuorten hyvinvointi perustuukin vahvasti heidän perheidensä hyvinvointiin; perhe ohjaa tietynlaisiin elintapoihin ja terveystottumuksiin. Yksi merkittävä lasta ja nuorta suojaava tekijä on hyvä keskusteluyhteys vanhempien kanssa. On tärkeää voida jakaa ilot ja surut kotona. Monet nuoret kantavat kuitenkin huolia ja murheita yksin, ilman aikuista, jolle kertoa tai ilman aikuista, joka ottaisi vakavasti nuorten viestin.

Kohtaamme vuosittain toiminnassamme noin 2500 nuorta, joista monet ovat kertoneet avoimesti elämästään ja kokemuksistaan. Kohtaamme nuoria, jotka kokevat yksinäisyyttä tai kiusaamista. Nuoria, jotka surevat vanhempien eroa tai ovat masentuneita omista ihmissuhteistaan. Kohtaamme nuoria, joilla on paha olla, mutta he eivät osaa kertoa tai nimetä sitä tunnetta, joka heidän mieltään painaa. Kohtaamme myös nuoria, joiden mielestä tunteista puhuminen, edes niiden tunnistaminen ei ole tärkeää. Usein näiltä nuorilta puuttuu myös keinoja purkaa tunteita. Olemme törmänneet myös tilanteisiin, joissa perheiden erilaiset kulttuurit ja perheen tavat estävät nuoria puhumasta aikuisille heidän mielensä päällä olevista asioista. Olemme kohdanneet nuoria, jotka ovat olleet ymmällään aikuisten tavasta puhua heille.

MLL Tampereen osasto korostaa toiminnassa yhteisöllisyyttä. Kuuluminen joukkoon ja yhteisten arvojen jakaminen lisäävät onnellisuutta. Tarjoamme mm. toimintaa, jossa eri sukupolvet kohtaavat toisensa ja keskustelevat elämän menosta nuorten ja ikäihmisten näkökulmasta. Yhteiset kokemukset, yhdessä jaetut ajatukset ovat antaneet nuorille hyväksytyksi tulemisen kokemuksia, onnistumisen kokemuksia ja antaneet myös vanhemmille ihmisille arvokasta sisältöä elämään.

Hyvät tunnetaidot auttavat ymmärtämään itseä ja toisia ihmisiä ja hyvät ihmissuhteet edellyttävät toisen kunnioittamista. Tarvitsemme tunnetaitoja joka päivä omassa arjessamme läheisten ihmisten kanssa. Tarvitsemme näitä taitoja koulussa, harrastuksissa ja työelämässä. MLL Tampereen osasto kiertää kouluilla ja nuorten paikoissa pitämässä oppitunteja ja pajoja tunnetaidoista. Hyviä vuorovaikutustaitoja, esiintymistaitoja, yhdessä tekemistä, vastuun ottamista ja yhteisöllisyyden lisäämistä harjoittelemme nuorten kanssa myös tukioppilas- ja tutorkoulutuksissa.

Nuoret ovat osallistuneet vanhempaintilaisuuksiin ja aikuisille suunnattuihin koulutuksiin kertomalla nuoren näkökulmasta erilaisissa elämäntilanteissa. Se auttaa meitä aikuisia kohtaamaan nuoret, ymmärtämään, miten voimme olla heille tukena ja apuna kasvussa kohti aikuisuutta. Tarvitsemme kykyä kohdata erilaisuutta. Tarvitsemme kykyä pysähtyä olemaan lähellä ja läsnä.

Pirkanmaan Osuuskaupan tuella voimme tukea nuorten arkea kuulemalla, olemalla läsnä, tarjoamalla osallistumisen mahdollisuuksia ja välittämällä nuorten viestiä vanhemmille, ammattilaisille ja päättäjille. Kiitos siis tärkeästä tuesta.

Terveisin,

Kaija Reiman-Salminen

toiminnanjohtaja, MLL Tampereen osasto

LISÄTIETOA

  • Vanhempien ero on nuorelle suuri käännekohta elämässä. Nuorten laatimaan ”Ero-oppaaseen vanhemmille” pääsee tutustumaan osoitteessa tampere.mll.fi
  • Kehitä tunnetaitoja yhdessä nuoren kanssa:
  1. Lähtökohtana on aikuisen kyky tunnistaa, nimetä ja ymmärtää omia tunteitaan.
  2. Välitä viesti siitä, että kaikki tunteet ovat sallittuja. Ne eivät ole hyviä tai huonoja. Huomaa tunteen ja teon välinen ero.
  3. Mieti, millaisen mallin aikuisena annat.  Millaisia toimintatapoja- ja malleja siirrät?
  4. Sanoittakaa tunteita. Käykää yhdessä läpi, mikä sai tunteen aikaan ja mikä tunne on kyseessä.
  5. Miettikää yhdessä erilaisia keinoja ja tapoja purkaa tunteita. Esim. mitä voin tehdä, kun oikein suututtaa tai harmittaa? Miten ilmaiset iloa ja onnellisuutta?
  6. Moka on mahdollisuus – niin aikuisilla kuin nuorilla.

Tue MLL Tampereen osaston nuorisotyötä: FI44 1566 3000 1007 66, Viite: Nuoriso (Rahankeräyslupa RA/2017/530, 17.5.2017; myöntäjä Sisä-Suomen poliisilaitos; keräysaika 17.5.2018 – 30.6.2018; keräyksen toimeenpanoalue: Pirkanmaa)

MLL Tampereen osasto

  • Laivapuiston perhetalo (Tiiliruukinkatu 1, 33200 Tampere)
  • 050 566 9917
  • tampere.mll.fi