Kansalaisjärjestöt listasivat Marks & Spencerin toiseksi arvostetuimmaksi brändiksi maailmassa viime vuonna. Ykkösenä listalla oli Nestlé.
Sijoitukseen tuli huima parannus edellisvuodesta, jolloin Marks & Spencer sijoittui vastaavassa listauksessa 12:nneksi.
Vastuullisuuspäällikkö Sanni Martikainen SOK:sta toteaa, että arvostuksen paranemiseen on vaikuttanut Marks & Spencerillä vuonna 2007 aloitettu ja siitä lähtien jatkuvasti kehitetty Plan A -vastuullisuusohjelma.
– Ohjelma on hyvin laajasti tunnettu, monipuolinen ja kattava, ja se tavoittelee aitoa muutosta bisneksessä ja yhteiskunnassa. Plan A:ssa on otettu huomioon kaikki oleelliset vastuun osa-alueet veden ja energian käytöstä ihmisoikeuksien toteutumiseen ja eläinten hyvinvointiin hankintaketjussa, Martikainen kuvailee.
Ulkopuolinen tunnustus on yritykselle tietenkin aina mieluisaa, mutta Martikainen huomauttaa, että erityisen hienoa on saada tunnustusta riippumattomilta kansalaisjärjestöiltä.
Brändilistauksen kokosi Sigwatch Corporations.
Tutustu Suomen Marks & Spencer -ketjun ajankohtaisiin kuulumisiin.