22.4.2024
Kuva: Laura Vesa
S-ryhmässä otetaan määrätietoisia askeleita kohti yhteisöllistä työvuorosuunnittelua, joka parantaa henkilöstön mahdollisuuksia vaikuttaa työ- ja vapaa-ajan yhteensovittamiseen. Mallia on pilotoitu Pirkanmaan Osuuskaupassa, Osuuskauppa Arinassa ja Osuuskauppa Suur-Savossa. Vuoden oppien keruun jälkeen pilotti laajenee, ja mukaan tulee lisää erilaisia toimipaikkoja.
Palvelualojen työ on epäsäännöllistä vuorotyötä, jossa tarjolla olevat vuorot perustuvat asiakasvirtoihin.
– Haluamme kuunnella yhä paremmin henkilöstön toiveita työvuoroistaan ja tukea mahdollisuutta yhdistää työ ja vapaa-aika omaan elämään sopivalla tavalla. Uudenlaisen työvuorosuunnittelun tuoma muutos aloillamme työskentelevien arjessa on mittava. Yhteisöllistä työvuorosuunnittelua toteuttavissa toimipaikoissamme työntekijät poimivat vuoronsa itse, jolloin yksilöllisten elämäntilanteiden ja esimerkiksi erilaisten palautumistarpeiden huomiointi on helpompaa. Siirtymä on erittäin mielenkiintoinen oppimismatka niin henkilöstölle kuin osuuskaupoille, SOK:n henkilöstöjohtaja Hanne Lehtovuori kertoo.
Työvuorosuunnittelun tavoite on yhteensovittaa liiketoiminnan ja asiakkaiden tarpeet sekä työntekijän toiveet mahdollisimman hyvin.
– Muutos on toimintamallillinen ja kulttuurinen. Siirtyminen uuteen tapaan toimia vaatii aitoa yhdessä tekemistä, osallistamista, koulutusta ja myös muutosjohtamista. Laajennamme pilottia hallitusti, kokemuksiimme perustuen ja koko ajan oppien, Lehtovuori kuvailee.
Pirkanmaan Osuuskauppa on ollut ensimmäisten osuuskauppojen joukossa yhteisöllisen työvuorosuunnittelun pilotissa. Työvuorojen poimimiseen on luotu toimipaikoissa pelisäännöt, joihin koko tiimi yhdessä sitoutuu. ABC-liikennemyymälöissä huomioitavana on useita erilaisia osaamisia, rooleja ja vastuita sekä 24/7-aukioloajat.
– Huomioimme työvuorosuunnittelussa luonnollisesti, että kussakin vuorossa on riittävästi eri osaamisia edustettuna ja esimerkiksi perehdytystaitoisia konkareita paikalla, kenttäpäällikkö ja ABC Kolmenkulman liikennemyymäläpäällikkö Kirsi Koivisto kertoo.
– Kun työntekijät ovat päässeet mukaan suunnittelemaan työvuorolistaansa omaan arkeen sopivaksi, tyytyväisyys työvuoroihin on selvästi kasvanut. Tämä on näkynyt meillä myös loikkana työtyytyväisyydessä. Työntekijäthän tietävät itse parhaiten, mikä sopii heidän elämäänsä juuri nyt. Meillä on puolestaan aito halu mahdollistaa henkilöstölle kunkin elämään sopiva työ. Tässä uusi työvuorosuunnittelumallimme on hienosti auttanut, Koivisto kiittää.
Henkilöstö on kokenut suunnittelua tukevan järjestelmän helppokäyttöiseksi ja vuorojen poimimisen sujuvaksi. Samalla ymmärrys työvuorosuunnitteluun liittyvän palapelin moninaisuudesta on kasvanut, arvioi Pirkanmaan Osuuskaupan kaupanpuolen pääluottamusmies Kirsi-Maria Mäntylä.
– Mennyt vuosi on hieno esimerkki onnistuneesta yhteistyöstä. Työvuorosuunnittelun ammattilaiset ja esihenkilöt ovat olleet muutoksessa tiiviisti mukana, yhdessä henkilöstön kanssa. Työvuoroilla on iso merkitys työssä jaksamiselle. Kun pääsee itse suunnittelemaan vuorojaan, työn ja muun elämän yhteensovittaminen sujuvoituu ja työn merkityksellisyys kasvaa. Olenkin kuullut, että pilottitoimipaikoissamme ei enää haluta luopua yhteisöllisestä työvuorosuunnittelusta, Mäntylä kuvailee.
Faktat pilotista
• Yhteisöllisen työvuorosuunnittelun toimintamallissa työntekijät voivat entistä paremmin vaikuttaa työvuorojensa suunnitteluun: työntekijät poimivat vuoroja itse mobiilisovelluksella, sovittuja pelisääntöjä noudattaen.
• Yhteisöllistä työvuorosuunnittelua on pilotoitu S-ryhmässä reilun vuoden ajan Osuuskauppa Arinassa, Pirkanmaan Osuuskaupassa ja Osuuskauppa Suur-Savossa.
• Pilotissa on tähän asti ollut mukana 15 toimipaikkaa ja yhteensä yli 360 työntekijää neljältä liiketoiminta-alueelta (marketkauppa, majoitus- ja ravitsemiskauppa, liikennekauppa ja S-Pankki-työ pilottiosuuskaupoissa).
• Pilotti alkoi huhtikuussa 2023 ja laajenee uusiin toimipaikkoihin vuoden 2024 aikana.
• Henkilöstön kokemuksia on seurattu pitkin pilottia, ja tulokset ovat myönteisiä: 75 % pilotissa mukana olleista työntekijöistä haluaisi varmuudella jatkaa yhteisöllisen työvuorosuunnittelun mallissa.
3.12.2024 | Etu | Kampanja | Prisma