29.4.2019
Levottomuus, unirytmin häiriintyminen, turha muoti-ilmiö, jota toteutetaan isompien esimerkin innoittamana. Muun muassa tällaisia huolenaiheita asiakasomistajilla on lasten ja nuorten energiajuomien käyttöön liittyen.
Energiajuomat pulpahtavat julkiseen keskusteluun toistuvasti. – Meillekin tulee säännöllisesti huolestuneita viestejä vanhemmilta ja vanhempainyhdistyksiltä. Asiakkaiden omistamana yrityksenä meidän on tärkeää kuunnella heidän huolenaiheitaan, Pirkanmaan Osuuskaupan toimitusjohtaja Timo Mäki-Ullakko kertoo.
Palautteisiin vastattiin piloteilla Prisma Nokialla, S-market Kangasalla, Ruovedellä ja Virroilla
Pilotoimme ensin 9–12/2018 S-market Virroilla K15-ikärajaa energiajuomien myynnissä. Pilotin aikaisessa kyselyssä 257 asiakasomistajaa kertoi näkemyksensä ja 95 % oli myynnin rajoittamisen kannalla. Virtain asiakasomistajien kanta oli selkeä, K15-ikärajaa jatketaan S-market Virroilla toistaiseksi.
Eri tahot vanhempainyhdistyksistä urheiluseuroihin ovat tehneet omia vetoomuksiaan myynnin rajoittamiseksi tai linjauksia käytön rajoittamiseksi. Prisma Nokialla, S-market Kangasalla ja S-market Ruovedellä pilotoidaan K15-ikärajaa 18.3.–30.6.
Paikallisyhteisön toiveet kuultu: Sale Nattari mukaan pilottiin 29.4. – toivomme runsasta palautetta
S-market Kangasalan tavoin myös Sale Nattari sijaitsee koulun lähellä. Paikallisyhteisön toiveiden perusteella pilottiin lisättiin Sale Nattari 29.4. alkaen, 30.6. saakka.
Keräämme kokemusta eri paikkakunnilta ja myös suuremmasta Prisma-yksiköstä.
– Asiakasomistajien palaute on erittäin tärkeää. Jokainen voi huikata mielipiteensä myyjälle tai nakutella palautteen s-kanava.fi/palaute tai somekanavissamme, Mäki-Ullakko kannustaa. Myös uusista piloiteista on teetetty kysely paikallisille asiakasomistajille.
– Haluamme tehdä yhteistyötä koulujen kanssa, jotta lapset ja nuoret innostuisivat myös syömään mahdollisimman terveellisiä välipaloja. Parhaisiin tuloksiin pääsemme, kun kaupat, koulu ja koti yhdessä tuumin huolehtivat nuorten hyvinvoinnista, Mäki-Ullakko toteaa.
Yhteiset pelisäännöt helpottaisivat meitä kaikkia
Toisin kuin alkoholi- ja tupakkatuotteita koskevassa lainsäädännössä, elintarvikelainsäädännössä ei ole tällä hetkellä energiajuomien myynnin rajoittamista koskevia säännöksiä. Ministerit Leppä ja Saarikko esittivät THL:n katsauksen perusteella joulukuussa 2018, että ensisijaisesti energiajuomien myyminen alle 15-vuotiaille tulisi kieltää lainsäädännöllisin keinoin ja myyntikielto kirjata seuraavan hallituksen ohjelmaan. – Seuraamme, miten asia kehittyy valtakunnallisesti. Yhteiset pelisäännöt helpottaisivat meitä kaikkia, Mäki-Ullakko summaa.
19.12.2024 | Paikallisia uutisia | Prisma | Vastuullisuus
18.12.2024 | Paikallisia uutisia | Sokos / Sokos Emotion
12.12.2024 | Kampanja | Sokos / Sokos Emotion