Levottomuus, unirytmin häiriintyminen, turha muoti-ilmiö, jota toteutetaan isompien esimerkin innoittamana. Muun muassa tällaisia huolenaiheita asiakasomistajilla on lasten ja nuorten energiajuomien käyttöön liittyen.Energiajuomat pulpahtavat julkiseen keskusteluun toistuvasti. – Meillekin tulee säännöllisesti huolestuneita viestejä vanhemmilta ja vanhempainyhdistyksiltä. Asiakkaiden omistamana yrityksenä meidän on tärkeää kuunnella heidän huolenaiheitaan, Pirkanmaan Osuuskaupan toimitusjohtaja Timo Mäki-Ullakko kertoo.Palautteisiin vastattiin piloteilla Prisma Nokialla, S-market Kangasalla, Ruovedellä ja VirroillaPilotoimme ensin 9–12/2018 S-market Virroilla K15-ikärajaa energiajuomien myynnissä. Pilotin aikaisessa kyselyssä 257 asiakasomistajaa kertoi näkemyksensä ja 95 % oli myynnin rajoittamisen kannalla. Virtain asiakasomistajien kanta oli selkeä, K15-ikärajaa jatketaan S-market Virroilla toistaiseksi.Eri tahot vanhempainyhdistyksistä urheiluseuroihin ovat tehneet omia vetoomuksiaan myynnin rajoittamiseksi tai linjauksia käytön rajoittamiseksi. Prisma Nokialla, S-market Kangasalla ja S-market Ruovedellä pilotoidaan K15-ikärajaa 18.3.–30.6.Paikallisyhteisön toiveet kuultu: Sale Nattari mukaan pilottiin 29.4. – toivomme runsasta palautettaS-market Kangasalan tavoin myös Sale Nattari sijaitsee koulun lähellä. Paikallisyhteisön toiveiden perusteella pilottiin lisättiin Sale Nattari 29.4. alkaen, 30.6. saakka.Keräämme kokemusta eri paikkakunnilta ja myös suuremmasta Prisma-yksiköstä.– Asiakasomistajien palaute on erittäin tärkeää. Jokainen voi huikata mielipiteensä myyjälle tai nakutella palautteen s-kanava.fi/palaute tai somekanavissamme, Mäki-Ullakko kannustaa. Myös uusista piloiteista on teetetty kysely paikallisille asiakasomistajille.– Haluamme tehdä yhteistyötä koulujen kanssa, jotta lapset ja nuoret innostuisivat myös syömään mahdollisimman terveellisiä välipaloja. Parhaisiin tuloksiin pääsemme, kun kaupat, koulu ja koti yhdessä tuumin huolehtivat nuorten hyvinvoinnista, Mäki-Ullakko toteaa.Yhteiset pelisäännöt helpottaisivat meitä kaikkiaToisin kuin alkoholi- ja tupakkatuotteita koskevassa lainsäädännössä, elintarvikelainsäädännössä ei ole tällä hetkellä energiajuomien myynnin rajoittamista koskevia säännöksiä. Ministerit Leppä ja Saarikko esittivät THL:n katsauksen perusteella joulukuussa 2018, että ensisijaisesti energiajuomien myyminen alle 15-vuotiaille tulisi kieltää lainsäädännöllisin keinoin ja myyntikielto kirjata seuraavan hallituksen ohjelmaan. – Seuraamme, miten asia kehittyy valtakunnallisesti. Yhteiset pelisäännöt helpottaisivat meitä kaikkia, Mäki-Ullakko summaa.