Valkeakoskella vihertää – eikä ainoastaan keskikesän merkkinä. Prisman rakentamisesta kaupunkiin on puhuttu jo pitkään, ja hanke alkaa viimein versoa. Vastikään jätetty kaavoitushakemus tähtää siihen, että kauppakeskus Koskikarassa sijaitseva S-market laajennetaan parin seuraavan vuoden aikana hypermarketiksi, joka vastaa entistä paremmin juuri valkeakoskelaisten tarpeisiin.Pirkanmaan Osuuskauppa on jättänyt kaavoitushakemuksen S-market Valkeakosken laajentamisesta Prismaksi. Kauppakeskus Koskikarassa sijaitsevaa S-marketia on tavoitteena kasvattaa remontilla nykyisestä 3 400 neliömetristä noin 5 600 neliömetriin siten, että kauppa laajenee sekä kauppakeskuksen sisällä että uudisosaan.Suunnitelmien toteutuessa valkeakoskelaisten saataville tulee Prisman myötä paitsi markkinan edullisiin ruokakori myös entistä helpommat arjen ratkaisut: Paikan päällä ruokailuun ja mukaan otettavaan heti valmiiseen ruokaan tuodaan runsaasti lisää vaihtoehtoja, kun marketin Ruokatori-palvelutiski laajenee. Prisman myötä myös paikkakunnan käyttötavaravalikoima monipuolistuu esimerkiksi pukeutumisen, urheilun, pienkoneiden ja viihteen osalta.– Valikoimia pohditaan tarpeiden pohjalta, ja kysymme muutostöiden edetessä asiakkailta, mitä he toivovat hypermarketiltaan. Se on tärkeä vaikuttamisen paikka, sanoo Pirkanmaan Osuuskaupan Prisma-ketjujohtaja Karlos Kotkas.Parannuksia myös kulkemiseenPrisma-hankkeen toteuttaminen Valkeakoskella edellyttää asemakaavamuutosta. Prisman suunnittelua edistetään kaavaprosessin rinnalla. Jos suunnitelmat toteutuvat, Prisma voitaisiin avata vuoden 2024 aikana.Hankkeen tavoitteena on myös helpottaa liikennöintiä kauppakeskus Koskikaraan: Yhtenä aikeena on parantaa Koskikaran asiakasliikennettä uudella ulosajorampilla. Lisäksi suunnitelmissa olevan uuden lastausjärjestelyn myötä raskasta liikennettä saataisiin pois ydinkeskustasta, ja kauppakeskuksen pysäköintipaikkaa laajennettaisiin.Hankkeen monenlaiset työllisyysvaikutuksetLiikkeelle lähtiessään Prisma-hanke tuo paikkakunnalle uusia työpaikkoja ja toisaalta myös monipuolistaa nykyisestä S-marketista Prismaan siirtyvien työntekijöiden tehtävänkuvia.– Paikallisten työllistämiseen pyrimme vaikuttamaan myös esimerkiksi valikoimien kautta. Panostamme Valkeakoskellakin vahvasti lähiruokaan ja sen monipuoliseen saatavuuteen, Karlos kertoo.Lisätietoja:Pirkanmaan Osuuskaupan Prisma-ketjujohtaja Karlos Kotkas, puh. 010 767 2520, karlos.kotkas@sok.fi