29.6.2023
Tampereen Amurin Salessa kahden viikon Tutustu ja tienaa -harjoittelujaksolla aloittaneet Eemi Virtanen, 16, ja Eerika Lietsamo, 13, pääsivät jo ensimmäisinä päivinään kokemaan oppimisen iloa: Eemille etenkin pullonpalautusautomaatin tyhjennys ja Eerikalle tuotteiden hyllytys tulivat nopeasti tutuiksi.
– Olen myös oppinut pesemään kaupan kahvikoneen, täyttämään maitokaappia ja hyllyttämään pakastetuotteita. On ollut tosi kiva ensimmäinen viikko ja paljon uutta tullut eteen, pohtii tamperelainen Eemi.
Nuoret kertovat olevansa tyytyväisiä perehdytykseen. Kumpikaan ei keksi yhtään asiaa, jossa olisivat kaivanneet lisää opastusta.
– On ollut tosi helppo kysyä apua, ei ole tullut yhtään vaikeaa tilannetta. Se on tosi kiva tunne, kun osaa tehdä asiat itsenäisesti, Lempäälässä asuva Eerika hymyilee.
Pirkanmaan Osuuskaupassa onkin tänä vuonna satsattu erityisen paljon perehdytykseen.
Kaikki kesätyöntekijät saavat ennakkoon perehdytysvihot ja osallistuvat etäperehdytykseen, jossa kerrotaan työelämän pelisäännöistä. Alaikäiset nuoret saavat käyttöönsä lukujärjestyksen työtehtävien hahmottamista varten.
– Perehdytys alkaa vastaanottamisesta ja turvallisuuden tunteen luomisesta. Luomme alusta asti hyvää ilmapiiriä, johon voi rauhassa tulla ja jossa mokatkaan eivät haittaa. Kollegoiden kiitokset, tervehdykset ja yhdenvertainen huomioiminen ovat äärettömän tärkeitä nuorille, Amurin Salen myymäläpäällikkö Jenni Luoko sanoo.
POK:lla aikaisempina vuosina työskennelleet nuoret ovat kertoneet, että he kaipaavat enemmän palautetta myös työn ohessa vanhemmilta kollegoiltaan. Nyt tähän on tartuttu. Kahden viikon harjoittelun aikana on viikoittaiset palautekeskustelut, ja työparilta saa myös päivittäistä palautetta – töitä tehdään enemmän tiiminä.
Taustalla on Jennin oma kiinnostus aiheeseen. Huonot kokemukset saivat hänet kirjoittamaan liiketalouden kehittämisen lopputyönsä perehdyttämisen tärkeydestä. Sieltä käyttöön tulivat esimerkiksi perehdytysmateriaalit ja monia muita työkaluja.
– Onnistuneella perehdytyksellä on nuorille aivan valtavan suuri merkitys. Ensimmäinen työ luo käsityksen koko työelämästä. Olen tyytyväinen, jos voimme luoda sellaiset edellytykset, että nuori pärjää työelämässä ja osaa vaatia oikeudenmukaista kohtelua ja perehdytystä.
Yhtenä oppina on ollut myös nuoria auttaa ymmärtämään omat vahvuutensa. Eemillä ja Eerikalla ne löytyivät nopeasti.
– Muistan tosi hyvin asiat ja löydän tavaroiden oikeat paikat, kun ne on kerran näytetty, Eerika kehaisee.
– Vahvuuteni on fyysisyys. Painaviakin tavaroita on helppo kantaa, Eemi miettii.
3.12.2024 | Etu | Kampanja | Prisma