7.7.2021
Lähiruokalähettiläs Elina Kaukonen (kuvassa) sai lokakuun alussa tehtävän: tuo vuonna 2021 sata uutta lähiruokatuotetta Pirkanmaan Osuuskaupan asiakkaiden saataville. Tavoite täyttyi kesällä etuajassa, mutta työ lähituotteiden eteen jatkuu ja alkaa näkyä asiakkaille heinäkuusta lähtien myymälöissä entistä erottuvammin.
Irtona myytävästä Penttilän perunarieskasta projekti alkoi ja Kahwe-kahviin päättyi – ensimmäisten sadan tuotteen osalta. Lähiruokalähettiläs Elina on reilun puolen vuoden aikana tuonut Pirkanmaan Osuuskaupan myymälöihin myyntiin 24:n eri lähituottajan lähiruokia, joista suosituimpia ovat olleet kausituotteet ja esikoinen irtorieska, jota on myyty jo 94 417 kappaletta.
– Meillä Osuuskaupalla paikallista valikoimatyötä on tehty jo pitkään ennen lähiruokalähettilästä. Yhteiskunnassahan lähiruoka on ollut jo reilun vuosikymmen ajan kuuma puheenaihe. Aivan viime vuosina ihmisten arvomaailma on kuitenkin muuttunut niin, että vaatimukset lähiruoalle ovat nousseet, Elina kertoo.
Lähtölaukauksen lähiruokaprojektille antoivat POK:n edustajiston vaalit keväällä 2020. Vaaleissa ehdokkaiden ylivoimainen ykköstoive Osuuskaupalle oli se, että valikoimiin saataisiin lisää lähiruokaa. Asialle laitettiin lähiruokalähettiläs, joka on käynyt henkilökohtaisesti paikan päällä tapaamassa toimittajia ja jolla on ollut aikaa auttaa pieniäkin toimittajia asiakkaiden saataville.
– Yksilöllinen palvelu on näyttäytynyt toimittajille arvostuksena heidän työtään kohtaan. Vastaanotto on ollut erittäin lämmin ja sydämellinen, Elina kertoo.
Lähiruoasta tulee helpommin tunnistettavaa
Lähiruokalähettilään työ on ollut myös yhteistyötä asiakkaiden ja myymälöiden kanssa. Myymälän profiilin ja asiakasdatan avulla on pohdittu, mihin myymälöihin tuotteita tuodaan myyntiin. Valintoihin vaikuttaa lisäksi se, mihin pientoimittaja pystyy toimittamaan tuotteitaan kustannustehokkaasti.
– Lähiruoan asiakkaana myös omaa ajatteluaan saattaa joutua taivuttamaan. Jos tuotetta saadaan myymälään vain kerran viikossa, sitä on käytävä ostamassa tiettynä päivänä. Luksushan on usein hieman eksklusiivista, ja lähiruoan voi ilman muuta rinnastaa laadun osalta tietynlaiseen ylellisyyteen. Pääosin puhutaan kuitenkin täysin arkisista ja helposti lähestyttävistä tuotteista, Elina pohtii.
Tuotteita saattaa myös löytyä myymälästä paikoista, joissa niitä ei ole totuttu näkemään.
– Esimerkiksi erästä lähituottajan raakamakkaraa myydään säilyvyyssyistä pakasteessa, josta asiakas ei ole tottunut sitä etsimään. Minulla on vielä tehtävää sen eteen, että lähituotteet osuisivat kaupassa silmään vielä helpommin. Löytymisen helpottamiseksi myymälöihin on hankittu lähiruokakalusteita, ja heinäkuun puolivälistä lähtien lähiruoan tunnistaa omasta visuaalisesta ilmeestä, Elina paljastaa.
Pirkanmaalaisen ruokakulttuurin kullanmurut
Elina on viestinyt lähiruokaprojektin etenemisestä lähiruokalähettilään Instagram-tilillä ja saanut asiakastoiveita esimerkiksi erilaisista naposteltavista.
– Sellaisia on Pirkanmaan alueella kuitenkin aika vähän. Esimerkiksi sipsejä ei yksinkertaisesti valmisteta alueellamme. Kun tuotteiden valikoimaan nostamista puntaroidaan, yksi määrittävä tekijä on aina tietenkin se, mitä on tarjolla.
Pirkanmaalaisen ruokakulttuurin kullanmurut ovat tulleet Elinalle projektin edetessä kristallinkirkkaiksi.
– Pirkanmaalla on uskomattoman monipuolinen leipä- ja pullatarjonta. Tuntuu luontevalta, että sen rinnalla myös kahvikulttuurimme on vahva. Kahvin ja kastamisten lisäksi alueellamme tuotetaan paljon makkaraa ja panimotuotteita, eli ainakin näin grillikaudella pirkanmaalaiset pysyvät halutessaan hyvinkin omavaraisina, Elina nauraa.
Lisätietoja:
Pirkanmaan Osuuskaupan valikoimapäällikkö Elina Kaukonen, puh. 010 76 72557, elina.kaukonen@sok.fi
*) kausituote, joka on poistunut valikoimasta
1 | Penttilä | Perunarieska IRTO |
2 | Naapurin Herkku | Tattarileipänen |
3 | Naapurin Herkku | Tattarilimppu |
4 | Naapurin Herkku | Tattarikorppu |
5* | Jennin Herkkupalvelu | Runbergintorttu 2 kpl |
6 | Ricoplaza | Sweet Chili Tonnikala Sandwich |
7 | Ricoplaza | Savukinkku Goudajuusto Sandwich |
8 | Ricoplaza | Välimeren Juusto Sandwich |
9 | Ricoplaza | Kana Caesar Sandwich |
10 | Ricoplaza | Lohi Kananmuna Ruiseväs |
11 | Ricoplaza | Tomaatti Mozzarella Wrap |
12 | Ricoplaza | Curry Kana Wrap |
13 | Ricoplaza | Lohi Kananmuna Wrap |
14 | Ricoplaza | Meksikon Pulled Pork Wrap |
15 | Herkkä Snacks | Linssinmuotoinen Herkku Bollywood |
16 | Herkkä Snacks | Linssinmuotoinen Herkku Himalaja |
17 | Jennin Herkkupalvelu | Valkosuklaa-Vadelmakakku |
18 | Jennin Herkkupalvelu | Kolmensuklaankakku |
19 | Pieni Juurileipomo | Pieni Juurileipomon Juurileipä |
20 | Pieni Juurileipomo | Pieni Juurileipomon Maalaisleipä |
21 | Pieni Juurileipomo | Pieni Juurileipomon Emmerhapanjuurileipä |
22 | Pieni Juurileipomo | Pieni Juurileipomon Muinaisviljaleipä |
23 | Pieni Juurileipomo | Pieni Juurileipomon Siemenhapanjuurileipä |
24 | Mokkamestarit | Tiramisukahvi |
25 | Mokkamestarit | Cafe Futuro |
26 | Mokkamestarit | Ylöjärven kahvisekoitus |
27 | Mokkamestarit | La Dolce Vita |
28 | Honkajoen panimo | Rööperi Rock’n’ Roll Beer |
29 | Honkajoen panimo | Kissa Punaherukkalimonadi |
30 | Honkajoen panimo | Possu Mustaherukkalimonadi |
31 | Honkajoen panimo | Mursu Mustikkalimonadi |
32 | Honkajoen panimo | Pöllö Puolukkalimonadi |
33 | Liisan Leipomo | Moniviljasämpylä |
34 | Liisan Leipomo | Kaurasämpylä |
35 | Liisan Leipomo | Kotisämpylä |
36 | Liisan Leipomo | Kartanon Omenaleipä |
37 | Liisan Leipomo | Juustosämpylä |
38 | Poikain Parhaat | Aito Musta Jäätee |
39 | Poikain Parhaat | Aito Rooibos Jäätee |
40 | Poikain Parhaat | Limonaadi, Karpalo-Koivu |
41 | Poikain Parhaat | Limonaadi, Mustikka-Sitruunamelissa |
42 | Poikain Parhaat | Ystävän Kahvi |
43 | Poikain Parhaat | Mökkikahvi |
44 | Poikain Parhaat | Suomalainen Puolukkahillo |
45 | Poikain Parhaat | Suomalainen Mustaherukkahillo |
46 | Poikain Parhaat | Suomalainen Mustikkahillo |
47 | Poikain Parhaat | Suomalainen Vadelmahillo |
48 | Poikain Parhaat | Suomalainen Lakkahillo |
49* | Poikain Parhaat | Perinteinen Käsityöläissima 750ml |
50* | Poikain Parhaat | Appelsiini Käsityöläissima 750ml |
51* | Poikain Parhaat | Inkivääri Käsityöläissima 750ml |
52* | Poikain Parhaat | Perinteinen Käsityöläissima 330ml |
53* | Poikain Parhaat | Appelsiini Käsityöläissima 330ml |
54* | Poikain Parhaat | Inkivääri Käsityöläissima 330ml |
55 | Soosipojat | Siipisoosi – Koukuttavan tulinen |
56 | Soosipojat | Siipisoosi – Hedelmäisen pehmeä |
57 | Soosipojat | Tyrnisoosi |
58 | Soosipojat | Paprikasoosi |
59 | Soosipojat | Tomaattisoosi |
60 | Soosipojat | Lempeä Chilisoosi |
61 | Soosipojat | Vahva Chilisoosi |
62 | Soosipojat | Tulinen Chilisoosi |
63 | Soosipojat | Savustettu Chilisoosi |
64 | Soosipojat | Savustettu Valkosipulihilloke |
65 | Fluviana | Apteekkari Bäckmanin Inkiväärilimonaadi |
66 | Fluviana | Apteekkari Bäckmanin Oopperasaippua |
67 | Ylä-Porkkala | Ylä-Porkkalan Kotisima |
68 | Jennin Herkkupalvelu | Fetapiiras 2 kpl |
69 | Jennin Herkkupalvelu | Suppispiiras 2kpl |
70 | Jennin Herkkupalvelu | Broilerfetapiiras 2 kpl |
71 | Jennin Herkkupalvelu | Kinkkupiiras 2 kpl |
72 | Jennin Herkkupalvelu | Lemon-Passionleivos 2 kpl |
73 | Naapurin Herkku | Tattarilimppu, viipaloitu |
74 | Naapurin Herkku | Ketosämpylä |
75 | Naapurin Herkku | Siemennäkkäri |
76 | Naapurin Herkku | Ketokeksi Laku |
77 | Pertun tarhat | Inkivääriä ja hunajaa |
78 | Uong Hapattamo | Kimchi |
79 | Uong Hapattamo | Kimchi kurkuma |
80 | Sausages Finland Oy | Ikuri Mausteinen Makkara |
81 | Sausages Finland Oy | Eteläafrikkalainen Maalais Makkara |
82 | Vanhakylä Gård | Vanhakylän omenamehu 1L |
83 | Vanhakylä Gård | Vanhakylän omenamehu 0,25L |
84 | Kolme Sadasosaa | 0.03 Rebeet punajuuri-inkiväärijuoma |
85 | Kolme Sadasosaa | 0.03 Rebeet punajuuri-mustaherukkajuoma |
86 | Kolme Sadasosaa | 0.03 Rebeet punajuuri-puolukkajuoma |
87 | Terissaari | Terissaari Omena-Mansikka-Limonadi |
88 | Terissaari | Terissaari Mustaherukkalimonadi |
89 | Karhun Puutarha | Mansikkarasia 200g Karhun Puutarha |
90 | Karhun Puutarha | Mansikkarasia 500g Karhun Puutarha |
91 | Karhun Puutarha | Tuore Hernepalko irto Karhun Puutarha |
92 | Nakki-Hannu | Nakki-Hannun Chorizo |
93 | Nakki-Hannu | Nakki-Hannun Cheddar-Jalapeno |
94 | Nakki-Hannu | Nakki-Hannun Italialainen aamiaisnakki |
95 | Nakki-Hannu | Nakki-Hannun Punajuuri-Aurajuusto |
96 | Kahwe | Meksiko Ara Macau 4/5 – Suodatin |
97 | Kahwe | Meksiko Ara Macau 4/5 – Papu |
98 | Kahwe | Meksiko Ara Macau 3/5 – Suodatin |
99 | Kahwe | Kolumbia Heimar Collazos 1/5 – Suodatin |
100 | Kahwe | Kolumbia Luis Collazos 3/5 – Suodatin |
9.10.2024 | Kampanja | Sokos / Sokos Emotion
23.9.2024 | Ravintolat | Tiedote
18.9.2024 | Etu | Kimpassa | Tapahtumat